“UNELMANA KIRJOITTAA KIRJA”

Viime vuoden heinäkuussa jaoin omassa Instagram stoorissani seuraavan tekemäni oivalluksen:

” Viime vuosina olen lukenut lukuisia self-help -kirjoja. 

Yksikään niistä ei ole ratkaissut ongelmiani. 

Se, joka ratkaisee, se minun pitää kirjoittaa itse.”

Mainitsin tästä oivalluksesta loppukesästä psykoterapeutilleni käyttäen ilmaisua “hullu unelma”. Ajatus kirjan kirjoittamisesta tuntui valovuosien päässä olevalta absurdilta päähänpistolta, johon minulla ei todellisuudessa olisi mitään mahdollisuuksia. Olen ollut taitava sulkemaan itseni niiden asioiden ulkopuolelle, joita todella haluan. Tämä oli taas yksi esimerkki.

Aiemmissa blogiteksteissäni olen kertonut, miten tammikuun puolivälissä fyysinen kuntoni romahti täysin ylirasitustilan seurauksena ja olin huonoimmassa kunnossa ikinä. Ensimmäisen kuukauden toipumisen jälkeen jouduin vakavasti pohtimaan kysymystä: Miten estän itseäni masentumasta? Jos olin rehellinen itselleni, oli pakko myöntää, että koska en pystynyt öisin nukkumaan, toivottomuus alkoi lisääntyä ja itkin joka päivä. Olin hyvää vauhtia liukumassa masennukseen.

Aamun Ihme

Eräänä päivänä sain ystävältäni viestin. Hän suositteli minulle Hal Elrodin kirjoittamaa kirjaa Aamun ihme. Ostin sen internetistä, mutta jouduin odottamaan hyvän tovin, ennen kuin sain sen käsiini. Se osoittautui kuitenkin kirjaksi, joka pelasti minut masennukselta.

Kirjassaan Hal Elrod kuvaa menetelmää, jonka itse kehitti ollen pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa ja masennuksen syövereissä. Menetelmä on yksinkertainen, mutta tehokas. Jokainen aamu koostuu seuraavista kuudesta harjoituksesta (tai hengenpelastajasta, kuten niitä kirjassa kutsutaan):

-       Meditaatio 5 min

-       Vahvistuslauseet 5 min

-       Visualisaatio 5 min

-       Liikunta 20 min

-       Lukeminen 20 min

-       Kirjoittaminen 5 min

Otin harjoitukset käyttöön kirjan lukemista seuraavana aamuna. Ensimmäinen aamu oli vaikea, sillä en ollut pystynyt edellisenä yönä nukkumaan muutamaa tuntia enempää. Kuitenkin, yksi asia, johon Elrodin kirjassa viehätyin, oli hänen neuvonsa aikaista aamuheräämistä silmällä pitäen, jonka mukaan oma asenne ratkaisee paljon, tunteeko olonsa aamullä väsyneeksi vai virkeäksi.

Jos viimeiseksi ennen nukahtamista murehtii, että varmasti on aamulla väsynyt, sitä todennäköisesti onkin. Toisaalta, voi myös asennoitua niin, että riippumatta saadun unen määrästä, onkin virkeä herätessään, koska joka tapauksessa on saanut nukuttua riittävästi. Tämä toimi minulla, koska se poisti kaikki paineet ja odotukset, että pitäisi saada jokin tietty x määrä unta voidakseen tuntea olonsa virkeäksi! Paradoksaalista kyllä, uniongelmani loppuivat siihen päivään, jolloin aloitin Aamun ihmeen harjoitukset!

Aamun Ihme tarjosi vastaukset useampaankin ongelmaan

Aamun ihme tarjosi siis minulle vastauksen kysymykseen: Kuinka vältän liukumisen masennukseen ja synkkyyteen? Se oli myös vastaus vuosia pohtimaani ajatukseen, kuinka muutan haitallisia ajattelumalleja itsestäni (visualisaation sekä vahvistuslauseiden avulla). Näiden lisäksi Aamun ihmeen harjoitukset ratkaisivat uniongelmani. Kun joka aamu käyttää ensimmäisen hereillä olemansa tunnin itsensä kehittämiseen, on vain ajan kysymys, kun muutoksia tapahtuu. Kun sinä muutut, kaikki muuttuu ympärilläsi.

Minua harmitti pitkään, etten koskaan pysähtynyt siihen hetkeen, kun esiinnyin soolona
Tanssikeskus Elementin näytöksessä 5.5.2019 enkä koskaan pysähtynyt antamaan
itselleni tunnustusta ja palautetta rohkeudesta ja uskalluksesta.

Toteutettuani Aamun Ihmeen harjoituksia reilun kuukauden, päätin, ettei
ole liian myöhäistä vieläkään tehdä sitä. Niinpä pukeuduin esiintymisvaatteisiini
ja vietin tovin peilin edessä keikistellen ja hehkuttaen, miten upeasti lavalla vedin ja
kuinka äärettömän rohkea olen.

Tämä oli minulle yksi konkreettinen osoitus siitä, miten olen
onnistunut muuttamaan itseäni koskevia ajattelutapoja myönteisimmiksi.

Tänään oli 57. Aamun ihmeeni ja sitä kautta olen nyt nämä 57 aamua visualisoinut itseni kirjoittamassa kirjaa, mikä on johtanut suunnittelutyön aloittamiseen ja uskomukseen, että minä voin kirjoittaa kirjan. Minussa on kaikki, mitä siihen tarvitaan. Se ei ole mikään hullu unelma, vaan realistinen tavoite. Se on minusta itsestäni kiinni.

Aloittaminen tuntuu mahdottomalta

Minulla ei ole tarkkoja suunnitelmia kirjan rakenteesta, mutta tiedän, mistä ensimmäinen luku kertoo. Yllättävää on ollut se, että vaikka tämä on ollut selvillä jo viikkoja, kirjoittamisen aloittaminen on tuntunut työläältä, jopa mahdottomalta. Se herättää minussa paljon kysymyksiä.

Mitä pelkään? Sitäkö, mitä löydän itsestäni, kun kirjoitan? Pelkäänkö, etten osaa? Etten ole riittävän hyvä? Että nolaan itseni? (Nämä ovat vanhoja ajatusmalleja itsestäni ja ne kertovat siitä, miten olen aina yrittänyt pienentää itseäni ja murehdin, mitä muut ajattelevat).

Vai pelkäänkö, että osaan? Että tulen kirjoitusprosessissa näkyväksi itselleni? Että saan olla sitä mitä olen ja ottaa oman paikkani? Että se tuntuukin äärimmäisen hyvältä ja koen siitä syyllisyyttä?

Ajatukset kirjan kirjoittamisen taustalla

Tiedostan sen, että nyt tärkeintä tässä hetkessä ja seuraavat kuukaudet eteenpäin on ylirasitustilasta toipuminen. Kirjan kirjoittamisen ei tule olla suorittamista, oikeutuksen hakemista omalle olemassaololle tai sen tarpeen täyttämistä, “että tulisi tehdä jotain hyödyllistä”. Tälle projektille ei ole olemassa deadline-päivää. Fokuksessa on prosessi ja matka, ei päämäärä itsessään.

Visio kirjan kirjoittamiselle on mielessäni kirkas kuin öinen tähtitaivas. Ensisijaisesti se on alussa itseäni lainaten keino ratkaista omat ongelmani, toisin sanoen käsitellä asiat, tapahtumat ja tunteet ja sitä kautta eheytyä ja kasvaa. Uskon sen toimivan olennaisena osana omaa psykoterapiaprosessiani.

Toiseksi uskon (sillä perusteella, millaista palautetta olen kuullut blogiteksteistäni), että oma tarinani voisi inspiroida ja auttaa muita. Jos yksikin ihminen on sitä mieltä, se on kirjoittamisen arvoinen.