Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

PARASTA SEKSIÄ IKINÄ

Kuva
Olen 41-vuotias, ollut 22 vuotta saman miehen kanssa, ja nyt, viimeisen vuoden ajan meillä on ollut parasta seksiä ikinä. Vain puolitoista vuotta sitten ajattelin, että seksi on jotain sellaista, joka ei kuulu minun elämääni ja olin jo kokonaan luopumassa siitä. Siihen aikaan seksi ei ollut enää pitkään aikaan kuulunut avioliittoonikaan. Viimeiset kolme vuotta olen työskennellyt intensiivisesti häpeän kanssa. Niiden ajatusten kanssa, että olen jotenkin viallinen, kelpaamaton, riittämätön enkä ainakaan kenenkään rakkauden arvoinen. Nämä ajatukset eivät mitenkään vähiten ole näkyneet seksuaalisuudessa. Tiedostan tosin oman taakkani ja traumani liittyen oman seksuaali-identiteettini ja seksuaalisen puolen kehittymiseen. Minun ensimmäiset varsinaiset seksikokemukseni olivat 17-vuotiaana itseäni parikymmentä vuotta vanhemman miehen kanssa. Näiden jälkeen hän katsoi minua syvälle silmiin ja sanoi:”Kai sä ymmärrät, että kaikki asiat, joita tehdään sängyssä, on tosi rumia.” Minä olin