Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2016.

”SAAN VOIMAA LUONNOSTA”

Kuva
Tänä kesänä ja syksynä olen hakeutunut luontoon, metsään ja järven rannalle useammin kuin koskaan aiemmin vastaavana ajanjaksona. Olen ollut niin rikki sisältä ja tiedostanut, että luonto voi auttaa minua paitsi eheytymään myös antamaan voimaa muuttaa elämäni suuntaa. Olen kiitollinen siitä, että tunnen itseni niin hyvin tietääkseni, mitä rikkinäinen sisimpäni eniten kaipaa. Muistan, miten toukokuun loppupuolella olin eräänä lämpöisenä kevätpäivänä pakannut uimakamppeeni ja suunnannut päiväksi lapsuudenkesieni maisemiin mummon luokse. Muistan sen tunteen, kuinka menin laiturille istumaan, levitin pyyhkeeni, aurinko paistoi ja lämmitti kasvojani, aallot liplattivat laituriin, ja minulla kaikki padot aukesivat. Istuin yksin laiturilla ja vain itkin. Suolaiset kyyneleet valuivat pitkin poskiani kuin pienet purot. Olin tehnyt hieman aiemmin ison päätöksen irtisanoutua edellisestä työpaikastani ja se oli ensimmäinen hetki, jolloin syvällä sisimmässäni todella ymmärsin, mitä olin tehnyt