Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

”KAKSI SYÖPÄDIAGNOOSIA SAMAAN PERHEESEEN”

Kuva
Yleisesti ottaen voidaan todeta, että yleensä ihmisen pahimmat painajaiset eivät toteudu. Sisareni kohdalla pahin painajainen sen sijaan toteutui kahdesti vuoden sisällä, kun ensin hänen nuorimmaisen poikansa ja sitten keskimmäisen äkillisesti alkanut raajakipu osoittautui luusyöväksi. Luusyöpään sairastuu Suomessa vuosittain 10 henkilöä. Se on niin naurettavan pieni prosentti, että millä todennäköisyydellä sairastuneet osuvat samaan perheeseen ja vieläpä vuoden sisällä? Kuulostaa siltä, että Lotossa voittaminenkin olisi todennäköisempää kuin tämän kohtalon saaminen. Kuitenkin, vaikka kaikki kuulostaa vain erittäin huonolta elokuvalta, onkin se nyt totisinta totta. Mitkään sanat eivät riitä Miten voi lohduttaa ja olla tukena rakkaalle, läheiselle ihmiselle, kun tuntuu, etteivät mitkään sanat riitä? Riittämättömyyden ja voimattomuuden tunteet ovat murskaavia ja ylitse vyöryviä. Täytyy vain luottaa siihen, että aina ei sanoja tarvita. Hyväksyä se, että tässä tilanteessa ei