TILINPÄÄTÖS VUODESTA 2016: IRTISANOUTUMINEN TÖISTÄ SAI SEURAAMAAN SYDÄMEN ÄÄNTÄ

Tänä aamuna olin kirjoittamassa päiväkirjaan vaaleanpunaisen joulukuusen valossa rauhallisesti siemaillen aamukahvia, kun sain yllättäen puhelun entisestä työpaikastani. Se palautti silmänräpäyksessä mieleeni kaikki ne ahdistavat viimeisten työviikkojen aikaiset fiilikset viime keväältä, ja tunsin oloni todella ahdistuneeksi. Mitä enemmän aikaa kuluu sieltä lähtemisestä, sitä enemmän voimistuu tunne siitä, että se oli tismalleen oikea ratkaisu. Tänä päivänä tunnen jopa syvää kiitollisuutta siitä ristiriitatilanteesta, johon jouduin. Se pakotti minut ikään kuin hyppäämään jyrkänteeltä ja luottamaan, että  jollain lailla siivet kantaa.

Vuotta 2016 on jäljellä enää neljä päivää, ja katse kääntyy kohti uutta uljasta vuotta 2017. Tehdessäni tästä vuodesta tilinpäätöstä omassa mielessäni olen varma, että tulen vielä vanhakin muistamaan tämän vuoden. Tehtyäni yli 10 vuotta työtä, jota en koskaan juurikaan kokenut omakseni, uskalsin lopulta hypätä pois oravanpyörästä – joskin ulkopuolisen pakon ohjaamana- kohti jotain uutta ja tuntematonta. On täytynyt sietää paljon epävarmuutta ja oppia hyväksymään tunne, että on ok, ettei tiedä. Aina ei tarvitse tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Vuoden 2016 aikana tanssi on tullut entistä voimakkaammin elämääni. Keväällä vielä taloushallinnon töissä ollessani toteutin pitkäaikaisen unelmani ja lähdin opettelemaan lavatansseja. Kesällä uskaltauduin mukaan Yläneellä järjestetylle Valasrannan tanssileirille, vaikka se tarkoitti lähtemistä yksin ja tilannetta, etten tuntenut paikan päältä ketään. Syksyllä aloitin myös Lavis-tuntien vetämisen ja olen ollut pyörällä päästäni kaikesta siitä ylitsepursuavan positiivisesta palautteesta, joita olen tunneistani saanut. Tunnen nyt tekeväni enemmän oikeita asioita kuin koskaan! Tämä työ ei tunnu työltä lainkaan, ja tunnen sen vuoksi olevani sekä etuoikeutettu että syvästi kiitollinen. Siirtyminen taloushallinnon vastaavasta yhä enemmän ammattitanssijaksi, kaikki tämä neljänkympin kynnyksellä, onhan tämä kerrassaan aika uskomatonta, enkä vielä vuosi sitten olisi ikinä itsestäni uskonut (eikä moni muukaan)!

Ainoa lupaus, jonka teen tulevalle vuodelle, on se, että seuraan sydämeni ääntä. Ei, se ei aina käy yksiin järjen äänen kanssa. Kyllä, monessa tapauksessa se tarkoittaa epämukavuusalueelle menemistä, epävarmuuden ja epäilyn tunteiden kokemista, mutta samalla itsensä näköisen elämän elämistä, itsensä hyväksymistä ja itsensä rakastamista. Sydämen äänen seuraaminen tarkoittaa sitä, että on itselleen rehellinen. Niissäkin tilanteissa, joissa tietää, että ei välttämättä saa tukea ja ymmärrystä muilta ihmisiltä tai tulee leimatuksi friikiksi. Mutta mitä auttaa toisten ihmisten hyväksyntä, jos ei itse pysty hyväksymään itseään sellaisena kuin on?

Kuva on Maaretta Tukiaisen vuonna 2016 julkaisemista Inspiraatio-korteista. Lisätietoa www.hyvanmielentaidot.fi

 Olen päättänyt aloittaa uuden harrastuksen tammikuussa 2017. Nimittäin show-tanssin. Se liittyy osana mielessäni vuoden verran kyteneeseen huikeaan unelmaan, joka ei jätä minua rauhaan. Viime aikoina olen useaan kertaan miettinyt, uskallanko lähteä jahtaamaan unelmaa, jos se olisi mahdollista. Kuka sen määrittelee, mikä on mahdollista? Liian usein omat ajatukseni taipuvat siihen, mitä muut ajattelevat, jos lähden toteuttamaan tällaista tai tuollaista... Suurin este tällä hetkellä on kuitenkin se valtava häpeän ja huonommuuden tunne, jota tunnen itsestäni. Olen yrittänyt päästä siihen tunteeseen kiinni, mutta se on vaikeaa. Tunne on niin syvällä sisimmässäni, että siitä on vaikea saada otetta. Pelkoa epäonnistumisesta? Pelkoa siitä, etten riitä sellaisena kuin olen? Etten ole riittävän hyvä? Kuitenkin , epäonnistumista huomattavasti pelottavampi ajatus on, jos ei ole edes rohkeutta yrittää. Tunnen itseni hiton pelkuriksi!

Unelmoiminen on yksi luovuustaidoista Maaretta Tukiaisen kirjoittaman Hyvän Mielen Taidot -kirjan (2016)  mukaan. Tähän taitoon liittyen Maaretta pyysi minulta tarinan kirjaansa. Tarina koski Nelson Mandelan tapaamista Etelä-Afrikassa vuonna 1997 ja sitä kautta oman mahdottomalta kuulostavan unelman toteuttamista.

Olen vakuuttunut, että irtisanoutuminen keväällä 2016 aloitti suuren muutoksen tapahtumaketjun elämässäni. Se on johtanut tilanteeseen, jossa entistä enemmän lähden muokkaamaan elämääni oman näköisekseni ja tämä siitäkin huolimatta, että uudet ratkaisut ovat aiheuttaneet ympärillä olevissa ihmisissä pahoja puheita ja kritisointia. Yhä enemmän olen alkanut tehdä niitä asioita, joita rakastan yli kaiken – kirjoittamista ja tanssimista. Niiden kautta toteutan itseäni enemmän kuin missään muussa.

Otan syleillen ja täynnä intoa ja odotusta vastaan vuoden 2017. Seuraten sydämeni ääntä – siitä tulee mahtava ja olkoon se täynnä rohkeutta, itseni näköisiä ratkaisuja ja toteutuvia unelmia (ja vähemmän ajatuksia siitä, mitä muut minusta ajattelevat)!