"MIKSI KESKI-IKÄINEN NAINEN FANITTAA? - ERÄÄN TUISKUTTAJAN TARINA"

Tunsin torstaina oloni levottomaksi. En sillä tavalla, että pelkäisin tai stressaisin jotain, vaan pelkästään hyvällä tavalla levottomaksi. Vatsassani leijaili tuhansia perhosia, samalla tavalla kuin joskus teininä ennen jonkun oikein mukavan pojan tapaamista. Vähän aikaa tajuntaani yritti tunkea ajatus, että hei, en ole enää mikään teini, vaan keski-ikäinen nainen ja levottomuus johtuu siitä, että olen seuraavana päivänä menossa Antti Tuiskun keikalle (ehkä kymmenettä kertaa!). Ihan ohikiitävän hetken esitin itselleni retorisen kysymyksen:”Onko minussa jotain vikaa?”. Kunnes päätin, että en aio edes pohtia asiaa. Olen oma itseni ja ikä on vain numeroita. Minulla on oikeus olla sellainen kuin olen, riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat.

Maailmassa on aivan liian helppoa alkaa ajatella sitä, mitä muut ajattelevat. Entä, jos näytän liian lihavalta? Entä jos erotun liikaa joukosta vaatteillani tai hiustyylilläni? Sitten, jos alkaa ajatella sitä, huomaa, ettei voikaan olla ehkä lainkaan sellainen ihminen, joka haluaisi olla, kun pyrkii miellyttämään muita. Eikä voi olla varma, miellyttääkö sittenkään. Siitä tulee loputon kierre. Tiedän, mistä puhun, koska olen haaskannut elämässäni ihan liikaa sen ajattelemiseen, mitä muut minusta ajattelevat.

Moni voi ajatella, että fanittaminen kuuluu teini-ikään. Mitä ihmettä joku keski-ikäinen nainen juoksee jonkun poplaulajan keikoilla? Eikö se ole älyttömän pinnallista? Yrittääkö se olla teini jälleen? Mitä ihmettä se saa siitä? Tuomitseminen on aina helppoa. On helppo katsoa pelkkää pintaa haluamatta nähdä kuoren sisälle. Olen aina ollut tyttö ja nainen, joka on kärsinyt huonosta itsetunnosta. (Sitä ei näe, jos katsoo pelkkää pintaa). Siitä tunteesta, että ei kelpaa sellaisena kuin on. Olen liikaa ollut sellainen ihminen, joka on aina ajatellut sitä, mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat. Olen kyllä aina tehnyt asiat omalla tavallani, joten sikäli en ole antanut muiden ihmisten tehdä valintoja puolestani, mutta silti olen aivan liian usein miettinyt, mitä muut ihmiset ajattelevat minusta ja tekemisistäni.

Voisi kuvitella, että tällaisten asioiden miettiminen on ”vain” tavallisten ihmisten ongelma, ja niin minäkin itse asiassa luulin, ennen kuin kuulin Antti Tuiskun julkisuudessa avautuvan omista itsetunto-ongelmistaan. Joten ei, se ei ole ”vain” tavallisten ihmisten ongelma, vaan huonossa itsetunnossa ja kelpaamisen tunteessa on jotain erilaisia ihmisiä yhdistävää ja raja-aidat ylittävää. Se, että on kuuluisa ja suosittu, ei automaattisesti tarkoita, että olet sinut itsesi kanssa. Mutta jos katsoo vain pelkkää pintaa, on helppo sortua tuohon ajatukseen.

Antti Tuisku on Peto on irti –kiertueensa jokaisella keikalla pitänyt kappaleiden esittämisen välissä puheen, jossa kehottaa kaikkia jumalauta olemaan miettimättä sitä, mitä muut meistä ajattelevat ja olemaan juuri sitä, mitä haluaa olla. Joka kerta, kun kuulen tuon puheen, tunnen itseni hieman rohkeammaksi olemaan juuri se ihminen ja nainen, joka todellisuudessa olen ja tavoittelemaan niitä unelmia, jotka ovat itseni näköisiä. Hänen keikoillaan on käsin kosketeltava rakkauden ilmapiiri, jossa jokaisen annetaan olla juuri sitä mitä kukin on, tuomitsematta ja osoittelematta.

Joten siellä olin jälleen, viime perjantaina Antti Tuiskun keikalla loppuunmyydyssä ravintola Circuksessa. Olin varta vasten keikkaa varten laitattanut anttituiskumaisen lettikampauksen hänen tyylinsä inspiroimiin hiuksiini ja ostanut nimenomaan tuota keikkaa varten farkkuliivin. Enkä ole koskaan tuntenut itseäni enemmän omaksi itsekseni! Olin liikenteessä hyvän ystäväni tyttären kanssa, joka olisi ikänsä puolesta voinut olla oma lapseni! Sinä iltana puheissamme ja juttelussamme välähteli silloin tällöin juuri tämä kyseinen teema. Miten Tuiskun keikalle jotenkin aina voi laittautua niin omalla tyylillä ja omannäköisesti. Olla juuri sitä, mitä haluaa olla. Miten ehkä jonnekin muualle mentäessä alkaa miettiä sitä, mitä muut ajattelevat, jos nyt laitan nämä kengät tai nuo vaatteet.... Että olenko tarpeeksi hyvä sellaisena kuin olen.

Perjantai-iltana oli äärimmäisen hienoa voida tarttua hetkeen. Miten pystyi kokonaan sulkemaan ulkopuolelle ajatuksen, mitä joku muu minusta ajattelee. Ei ole hienompaa hetkeä kuin voida olla 100-prosenttisesti oma itsensä, hyppiä, pomppia ja tanssia ja laulaa mukana ihailemansa artistin keikalla huikeassa rakkauden ja suvaitsevaisuuden ilmapiirissä. Tämä on se syy, mikä saa minut tulemaan keikoille yhä uudelleen ja uudelleen. Siellä paitsi artistin ja hänen tiiminsä valovoimainen ja huikea esiintyminen ja sataprosenttinen omistautuminen salpaa hengen, niin yhtälailla myös se, miten mahtava fiilis on samankaltaisten ihmisten, tuiskuttajien seurassa. Siellä voi aina olla se ihminen, joka oikeasti syvällä sisimmässään on ja tulla hyväksytyksi juuri sellaisena. Siinä syy tulla joka kerta uudelleen. Aina kun olen oma itseni - Peto on irti!

Olen oman elämäni Antti Tuisku enkä mieti sitä, mitä muut minusta ajattelevat. (Jälkimmäinen kuva on Antti Tuiskun Facebookissa julkaisema kuva.)