”40 VUODEN MATKA SINUIKSI OMAN KROPAN KANSSA”

Minä, pian 40, tulin sinuiksi oman kroppani kanssa vasta ihan viime vuosina. Ihmiset,  jotka katsovat minun kuviani, eivät usko minua. Enhän ole ylipainoinen eikä ulkonäössäni ole mitään vikaa. Minulla kesti melkein 40 vuotta oppia hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, mikä vaati niin henkistä (ominaisuudet, luonteenpiirteet) kuin fyysistä (oma vartalo) hyväksyntää ja asenteiden muuttamista.

Olen lapsuudessani ollut ja vieläkin osittain hyvin poikatyttö. Alle kouluikäisenä minulla oli aivan lyhyeksi leikatut hiukset eivätkä naapuruston lapset tienneet, olenko tyttö vai poika. Lapsena ulkonäköni oli poikkeava, koska yläleukani oli huomattavasti alaleukaa edempänä, minkä vuoksi minua kiusattiin. Kiusaaminen alkoi esikoulussa ja jatkui lukioikään asti. Edempänä ollut yläleuka korjattiin oikomishoidossa, mutta sen jälkeen keksittiin uusia syitä kiusata. Kuten se, että oli hikari koulussa tai että sukunimi oli Hilpeä.

Teinivuosina aloin harrastaa judoa. Olen ikäisekseni ollut aina pitkä ja isokokoinen, ja muistan, miten sain kuulla olevani ”norsusarjassa”, kun osallistuin judokilpailuissa tyttöjen painavimpaan painoluokkaan. Niinä aikoina sain kuulla olevani lihava. Kiusaamisesta johtuen en ollut sinut itseni kanssa. En kokenut itseäni viehättäväksi ja pukeuduin vielä lukioaikana jääkiekkoseuran verkkariasuun. Liekö myöskään sattumaa, että teinivuosina aloitin jääkiekon pelaamisen ja vietin seuraavat kuusi vuotta mieluusti kaukalossa maalivahdin suojukset päällä ja maski naamalla. Piilossa muiden katseilta. Piilossa itseltäni.

Se, mikä muutti suhtautumisen itseeni ja omaan vartalooni, oli zumba. Se tuli elämääni tammikuussa 2010 ensimmäisten zumbatuntien ilmaantuessa paikallisen liikuntakeskuksen lukujärjestykseen. Sitä ennen olin kyllä todistetusti anopille vannonut, että se ei ole minua varten, kun en ole koskaan ollut lainkaan tanssillinen. Zumba vei minut mukanaan ensikosketuksesta lähtien. Vaikkakin koin olevan jäykkä enkä todellakaan osannut heiluttaa takapuolta tai rintakehää lainkaan niin kuin ohjaaja. Lattarimusiikki ja se, miten ohjaaja kehotti olemaan sensuelli ja naisellinen, sai minut tuntemaan oloni hyväksi omassa kehossani koko sen tunnin ajan. Tuntui mahtavalta olla minä ja alkaa nauttia omasta kropastaan sen sijaan, että yritti peittää ja hävetä sitä joka tilanteessa.

Minä olen aina ollut ujo ja introvertti ja olen kiusaantunut huomion keskipisteeksi joutumisesta. Niin vaan zumban tultua elämääni raja-aidat kaatuivat ja vastoin kaikkia odotuksia rupesin itse zumbaohjaajaksi 4,5 vuotta sitten. Sillä tiellä olen edelleen. Tästä syksystä lähtien ohjaan 15-20 h ryhmäliikuntaa työkseni, ja sitä teen elääkseni. Minua huvittaa, kun muistelen tilanteita, joissa zumbatunnillani on ollut murrosikäisiä tyttöjä, jotka selvästi ovat tirskuneet ja nolostuneet joskus ronskimman puoleisista lantioliikkeistäni...  Se muistuttaa minua aina omista päivistäni teini-iässä, siitä, miten epävarma itsestäni olin ja miten en ollut sinut oman kroppani kanssa ja miten pitkän matkan olen kulkenut. 

Tulla sinuiksi itsesi kanssa, vilkaisu peiliin ei auta. Vaikka painoindeksisi olisi normaali eikä kukaan kiusaisi sinua. Varsinkaan, jos satut katsomaan sirpaleiseen peiliin, jonka kuva on vääristynyt. Onnellisuus ja itsensä hyväksyminen ei tule kiloista tai vyötärönympäryksestä. Se tulee siitä, että itse hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Lakkaat itse lokeroimasta itseäsi ja määrittelemästä asioita, joita et mukamas voi saavuttaa. Työstät traumat ja jalostat ne vahvuuksiksi. Itse oikeasti vasta kaksi kesää sitten NLP-kurssilla myönsin itselleni, miten isoja vahinkoja koulukiusaamiskokemukset olivat minulle aiheuttaneet. Vasta asioiden myöntäminen mahdollistaa niiden työstämisen ja eteenpäin pääsemisen.

Tänä päivänä olen silti vähän poikatyttö – mutta ehdottomasti nautin naisellisuudesta. Tykkään pukeutua tarvittaessa rohkeastikin suosien iloisia ja persoonallisia värejä. Hiukseni ovat tällä hetkellä todella lyhyet – lyhyemmät kuin koskaan ennen (tunnustan: hiustyyliäni on inspiroinut Antti Tuisku ;)) mutta kun joskus aiemmin koin tarvitsevani pitkät hiukset roikkumaan kasvojeni sivuilla ikään kuin peittääkseni jotain itsestäni niin tämä nykyinen hiustyyli korostaa kaikkien niiden pelkojen ja estojen poistumista elämästäni. Uskallan olla juuri sellainen, oma ihana itseni. Tykkäsi muut tai ei. On mahtavaa olla 40-vuotias upea nainen, joka on sinut itsensä kanssa, sillä olen 40 vuotta taistellut ja tehnyt työtä tämän päivän eteen!