Herkän Runoilijan Blogi

Olen tänä syksynä totaalisesti vaihtamassa alaa. Aikaisempi toimistossa tietokoneen takana istuminen, numeroiden pyörittäminen ja syvällinen analysointi vaihtuu ihmisten edessä olemiseen, innostamiseen ja liikunnan ohjaamiseen. Jos olen rehellinen, minua pelottaa suuresti. Olen luonteeltani ujo ja introvertti, jolle suuret sosiaaliset tilanteet saattavat olla kuormittavia tai jopa painajaismaisia, koska en vaan osaa olla niissä luontevasti tai keksi mitään puhuttavaa. Joku saattaisi kysyä, miksi ihmeessä olen tekemässä tällaisen alan vaihdon, jos minua kerran pelottaa? Liikunta on minulle intohimo. Olen lapsesta saakka ollut himoliikkuja, jonka lajit ovat vaihdelleet baletista judoon, yleisurheiluun ja jääkiekkoon. Säännöllinen ryhmäliikkuja olen ollut vuodesta 2000 lähtien, jolloin liityin jäseneksi isoon kuntokeskukseen silloisella kotipaikallani. Zumban rantauduttua kotikunnalleni vuoden 2010 alusta olin totaalisesti myyty. Suurin syy siihen lienee ollut se, että zumbatunnillan...

Minä, pian 40, tulin sinuiksi oman kroppani kanssa vasta ihan viime vuosina. Ihmiset,  jotka katsovat minun kuviani, eivät usko minua. Enhän ole ylipainoinen eikä ulkonäössäni ole mitään vikaa. Minulla kesti melkein 40 vuotta oppia hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, mikä vaati niin henkistä (ominaisuudet, luonteenpiirteet) kuin fyysistä (oma vartalo) hyväksyntää ja asenteiden muuttamista. Olen lapsuudessani ollut ja vieläkin osittain hyvin poikatyttö. Alle kouluikäisenä minulla oli aivan lyhyeksi leikatut hiukset eivätkä naapuruston lapset tienneet, olenko tyttö vai poika. Lapsena ulkonäköni oli poikkeava, koska yläleukani oli huomattavasti alaleukaa edempänä, minkä vuoksi minua kiusattiin. Kiusaaminen alkoi esikoulussa ja jatkui lukioikään asti. Edempänä ollut yläleuka korjattiin oikomishoidossa, mutta sen jälkeen keksittiin uusia syitä kiusata. Kuten se, että oli hikari koulussa tai että sukunimi oli Hilpeä. Teinivuosina aloin harrastaa judoa. Olen ikäisekseni ollu...

Nyt se on varmistunut. Päätös, että minusta tulee ensi syksystä alkaen kokopäivätoiminen ryhmäliikunnanohjaaja. Aika iso muutos verrattuna muutaman kuukauden takaiseen tilanteeseen, jolloin työni oli vastata yrityksen taloushallinnosta. On kertakaikkiaan mahtava olo siitä, että monta kuukautta vellonut epätietoisuus tulevasta työurasta on taakse jäänyttä elämää ja uusi suunta selvillä. Taloushallinnon työt saavat jäädä ainakin seuraavaksi vuodeksi. Asiat järjestyvät aina lopulta – tavalla tai toisella – se on klisee, mutta totta. Joskus täytyy kyetä sietämään epätietoisuutta jonkin aikaa, jotta pystyy tekemään oikean ratkaisun tai jotta näkee oman tiensä. On ihan ok, että ei aina tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Joskus on hyvä olla ihan vain paikallaan. Ratkaisut eivät tule pakottamalla, joskus ne ottavat aikaa. Hetkittäin mietin, että koska olisin uskaltanut tehdä tämän ratkaisun, jos en viime keväänä olisi edellisessä työpaikassani päätynyt tilanteeseen, jossa yrityksen tek...

Istuin eilen työhaastattelussa Helsingissä, jossa kertoilin rekrytointifirman edustajalle asioista, joita minulle on tänä keväänä tapahtunut ja siitä totaalisesta työuran muutoksesta, jota olen tässä kesän aikana suunnitellut. Kouluttautumisesta kysyttäessä tulin maininneeksi käymäni NLP-kurssit kesinä 2014 ja 2015. Kun kerroin syyn, miksi lähdin aikanaan NLP-kurssille, haastattelija ei uskonut minua. Olin rehellinen ja kerroin, että ilmoittauduin mukaan sen vuoksi, koska halusin päästä eroon huonosta itsetunnosta. Haastattelija naurahti ja sanoi:”Sinulla huono itsetunto? En usko. Istut siinä niin avoimena ja itsevarmana ja viimeisen päälle huoliteltuna kauniine kynsinesi.” Nämä sanat olen kuullut lukuisia kertoja aiemmin, mutta tällä kertaa ne kolahtivat jostain syystä erityisesti. Olen koko elämäni (pian 40 vuotta) uskotellut itselleni, että minulla on huono itsetunto. Johonkin kun oikein kovin uskoo ja itselle toitottaa, niin eihän sitä enää muuna kuin totuutena voi pitää. Vaikka u...

Minulla oli eilen aivan täydellinen päivä. Aamupäivällä ajelin yksinäni puolentoista tunnin matkan Asikkalaan opettelemaan fuskun alkeita. Vettä satoi ajoittain kaatamalla, enkä löytänyt perille aivan ajoissa, mutta 2,5-tuntinen tanssisessio sai kaikki kielteiset ajatukset unohtumaan, ja uppouduin täysin uuden tanssin opetteluun. Ajankulu unohtui täysin ja nautin uusien ihmisten tapaamisesta sekä hyvästä musiikista. Illalla niinikään suuntasin yksin tieni kohti Helsingin Tavastiaa, jonka illan päätähtenä esiintyi Antti Tuisku. Olisi ollut helppoa alkaa miettiä sitä, miltä näyttää, kun nelikymppinen nainen lähtee yksin rockklubille ja tanssii, hyppii ja pomppii koko keikan eläen vain sille hetkelle ja mahtavalle artistille, mutta olen itsetuntemuksessani sillä tasolla, että en enää vaivaa päätäni moisilla ajatuksilla. Ihminen on onnellinen, jos onnen tunne ja onnen kokeminen tulee itsensä sisältä – omista tekemisistä, ajatuksista, tunteista ja kokemuksista – eikä ole riippuvainen u...

Yksi asia, josta olen kärsinyt läpi elämäni, on huono itsetunto. Se on seurannut minua varhaislapsuudesta aina näihin päiviin saakka. Olen aina uskonut siihen niin kovasti, että on ollut itsestäänselvää, että sen on pakko olla totta. Itsetunnon voidaan määrittää olevan kunkin ihmisen persoonallinen ominaisuus – tunne tai käsitys omasta itsestä. Se muodostuu elämässä koettujen sekä hyvien että huonojen kokemusten pohjalta. Minä olen lapsesta asti kokenut, että olen jollain lailla huonompi kuin muut. Suurin syy tähän oli jo esikoulussa alkanut koulukiusaaminen, joka jatkui ala- ja yläasteilla. Toinen syy huonommuuden kokemiseen olivat sosiaaliset tilanteet, joissa useimmiten koin ujouden ja introverttiyden takia jääväni ulkopuolelle. Onko huono itsetunto estänyt minua toteuttamasta unelmiani tai tekemästä jotain, jota olisin halunnut, mutta en olisi uskaltanut siinä pelossa, mitä muut minusta ajattelevat? Täytyy sanoa, että ei. Olen kulkenut omaa polkuani muiden mielipiteistä vä...

Työsuhteeni päättymisestä on nyt kaksi viikkoa. Tänä aikana olen yrittänyt käsittää, mitä minulle on tapahtunut. Ensimmäinen viikko meni vielä täysin potiessa pahoja fyysisiä oireita, joita pitkittynyt stressitilanne oli minulle aiheuttanut. Rintaa puristi joka aamu, kun heräsin ja kehoni oli jatkuvassa suoritustilassa. Tällä viikolla pakenin päiväksi rakkaisiin lapsuusajan kesien maisemiin järven rannalle. Kun istuin yksin laiturilla, katselin kimmeltävää järven pintaa ja kuuntelin lokkien kirkunaa, minulta pääsi itku. Hyvällä tavalla. Ensimmäistä kertaa todella tuntui siltä, että vapaudun stressistä ja että minulla on hyvä olo. Luonnossa oleminen on parasta lääkettä mihin tahansa stressitilanteeseen. Olen koko elämäni ihmetellyt omaa herkkyyttäni. Sitä, miten jotkin asiat vaikuttavat minuun niin voimakkaasti, vaikka muiden mielestä niiden ei pitäisi koskettaa minua millään lailla. Esimerkiksi teini-iässä elämäni tärkeimmäksi taisteluksi muodostui Etelä-Afrikassa tapahtuvan a...