MISTÄ STRESSI JA AHDISTUS JOHTUVAT?

Pian tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun ahdistus ja nukkumisongelmat tulivat elämääni. Tähän jaksoon on mahtunut sekä lyhyempiä että pidempiä jaksoja, jolloin nukkuminen on onnistunut ilman lääkkeitä. Tällä hetkellä uni on jälleen pahasti kateissa.



Tein tänä aamuna päiväkirjaani yhteenvetoa itseäni varten ja listasin, mitkä asiat aiheuttavat minulle stressiä ja ahdistusta tiedostaen samalla tosiasian, ettei mikään tilanne, tapahtuma tai henkilö aiheuta stressiä, vaan oma suhtautumis- tai ajattelutapa. Tämän kun on oivaltanut, ymmärtää myös, että stressiin ja ahdistukseen voi itse vaikuttaa ja vastuu siitä ja paranemisesta on omissa käsissä (toki apua voi saada ystäviltä/ammattiauttajilta jne).

Mistä minun kohdallani stressi ja ahdistus johtuvat?

-     JATKUVA PELKO SIITÄ, MITÄ PAHAA HUOMENNA TAPAHTUU (tämän taustalla perusturvallisuuden tunteen puuttuminen)

Viimeiseen 3 vuoteen mahtuu niin paljon vaikeita asioita, että luottamus elämään on horjunut ja turvallisuuden tunne järkkynyt, pahimpana esimerkkinä siskon pojan kuolema viime keväänä. Minulla tähän tunteeseen liittyy vahva ajatus “en selviä”, jota voisi kuvata myös kuoleman peloksi. 

Mark Twainia siteeratakseni kuolemanpelko on enemmänkin seurausta elämänpelosta. Tämä ajatus aiheuttaa voimakkaimmin minulle stressiä ja ahdistusta tällä hetkellä, jopa ajoittaisia paniikkikohtauksia. Kuulostelen kehoani äärimmäisen tarkasti ja on vaikea luopua kontrollista ja siitä, että elämää ei voi hallita. 

-  ITSENI VERTAAMINEN MUIHIN

Tämä on tuhoon tuomittu ajattelutapa, koska joka asiassa löytyy aina joku, joka on parempi ja useassa tapauksissa useitakin, joten tämän tekemisestä seuraa aina riittämättömyyden ja huonommuuden tunteita. Perfektionismi pahentaa tätä entisestään. Järkevää on verrata itseään itseensä.

-     TULEVAISUUDEN MUREHTIMINEN

Paljon samaa kuin kohdassa 1 ja kun märehtii tulevaisuutta, joka on aina epävarmaa ja josta ei ole takeita, kaikki aika on pois läsnä olevasta hetkestä, joka puolestaan on aina ainoa, joka meillä on. Tulevaisuuden murehtiminen ei mitenkään vaikuta tuleviin tapahtumiin, joten siitä ei ole mitään hyötyä, päinvastoin.

-     OMIEN TUNTEIDEN KIELTÄMINEN JA SALLIMATTOMUUS

Mielenrauhan edellytyksenä on, että käsittelee ne tunteet, jotka asioista, tilanteista, kokemuksista ja ihmisistä syntyvät. Jos ei päästä jotain tunnetta tietoisuuteen, sitä ei myöskään voi käsitellä eikä siitä päästää irti. Käsittelemättömät tunteet varastoituvat kehoon ja aiheuttavat kipua ja jumitiloja, pahimmillaan erilaisia sairauksia.

Minulla on viimeisen vuoden ajan olleet kovat niskasäryt, joille ei ole löytynyt fysiologista selitystä. Olen muutenkin hyvin kehollinen ihminen, eli stressi näyttäytyy minulla fyysisinä oireina kuten kovana puristuksena rintakehällä, hengenahdistuksena, vaikeutena hengittää, palan tunteena kurkussa ja niskasärkynä.

Kukaan ei ehkä tarkoituksella kiellä itseltään tunteita. Jotkin tunteet vain ovat niin vaikeita kohdata tai tuntuvat niin vaarallisilta, ettei niitä uskalla kohdata. Itselläni vaikeimpia tunteita viimeisen vuoden aikana ovat olleet siskon pojan kuolemaan liittyneet tunteet. Syyllisyys siitä, etten kyennyt auttamaan siskoani tarpeeksi. Syyllisyys siitä, että minä nautin uudistuneesta parisuhteestani samaan aikaan kuin siskoni oli sairaalassa vakavasti sairaan lapsensa kanssa (itseni vertailu siskooni). Tunne, ettei minulla ollut oikeutta nauttia elämästä, kun siskoni kohtasi niin karmeita asioita (taas se vertailu!). Ja myös, ettei minulla ollut oikeutta edes näihin tunteisiin! Nämä ovat olleet niin vaikeita tunteita itselleni, että vasta nyt, melkein 9 kk siskon pojan kuoleman jälkeen olen alkanut päästää näitä pintaan.

-     NEGATIIVINEN, TUOMITSEVA JA ARVOSTELEVA SISÄINEN PUHE

Koko elämän jatkuva itsensä lyttääminen, mitätöiminen, tuomitseminen ja arvostelu on yhtenä tekijänä luonut minulle hyvin vahvan häpeäidentiteetin. En ikimaailmassa puhuisi kenellekään muulle ihmiselle niin kuin puhun itselleni oman pääni sisällä! Tällainen puhe ei voi johtaa muuhun kuin häpeään, huonommuuden, riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteisiin. Tämä on omalla kohdallani johtanut myös siihen, että tuntuu  mahdottomalta uskoa tai sisäistää muilta saatuja kehuja tai positiivista palautetta.

Lempeys ja armollisuus ovat asioita, joita opettelen sisäisessä puheessa. Opettelen olemaan itse itseni paras ystävä ja rakastamaan itseäni. Olen kuitenkin itse ainoa ihminen, kenen kanssa minun pitää viettää loppuelämäni!

-     OMIEN TUNTEIDEN PAKOON JUOKSEMINEN

Tällä on tekemistä kohdan “omien tunteiden kieltäminen ja sallimattomuus” kanssa. Minulla oli tapana niinä vuosina, kun avioliitossani meni todella huonosti, täyttää kalenteri äärimmilleen niin, että olin koko ajan menossa enkä ikinä kotona, etten vahingossakaan kerinnyt pysähtyä hetkeksikään ja huomata, miten paha olo minulla on! Paitsi henkistä kuormaa, tämä aiheuttaa myös fyysistä, sillä missään vaiheessa ei ole aikaa levolle eikä palautumiselle puhumattakaan siitä, että saisi käsiteltyä ja kohdattua asioita.

-     KYVYTTÖMYYS VETÄÄ RAJOJA JA SANOA EI

Olen ollut ikäni kiltti tyttö, pelännyt ristiriitoja ja sitä, että aiheutan muille mielipahaa. Tilanteessa, jossa minun on pitänyt valita, loukkaanko jotakuta toista vai itseäni, olen aina valinnut loukata itseäni.

Itseäni olen pitänyt niin arvottomana, että aiemmin parisuhteessa en koskaan ilmaissut omia tunteitani tai ajatuksiani, koska ajattelin, ettei niillä ollut mitään merkitystä (tämäkin osa häpeäidentiteettiä). Toiset ihmiset olivat aina tärkeämpiä. Tämän onneksi muutin siinä yhteydessä (tammikuussa 2018), kun muutin vuodeksi erilleni. Muutoksen seurauksena aloin kertoa miehelleni ensimmäistä kertaa seksuaalisista toiveistani ja toteuttaa todellista seksuaali-identiteettiäni.

-     VAATIVUUS ITSEÄNI KOHTAAN SEKÄ PERFEKTIONISMI

Olen ollut lapsesta asti täydellisyyden tavoittelija. Lukion lukuaineiden päästötodistuksen keskiarvo 9,9 jo sen kertoo. Olen vaatinut itseltäni täydellisyyttä ja koska sen saavuttaminen on mahdotonta, se on aina tarkoittanut tyytymättömyyttä itseäni kohtaan.

Olen arvostanut itseäni vain ja ainoastaan suorittamisen kautta, mikä on johtanut kykenemättömyyteen tasapainottaa työ ja vapaa-aika, mikä puolestaan on johtanut fyysiseen uupumiseen. On tutkittu asia, että henkilöt, jotka ovat erityisen vaativia itseään kohtaan, sairastuvat muita helpommin uupumukseen.

-     UHRIAJATTELU, VASTUUN KARTTAMINEN

En voi hallita tunteitani ja ajatuksiani, vaan kaikki vaan tapahtuu minulle (kyvyttömyys ottaa vastuu omista tunteista ja ajatuksista). Ajatus, että olen ansainnut kaiken pahan, mitä minulle tapahtuu (rankaisevuus itseä kohtaan).

Myöhemmin olen oivaltanut, että elämäntapahtumia ihminen ei aina voi valita itse, mutta asenteen ja suhtautumisen voi valita joka kerta!

-     OMAT AJATUKSET = TOTUUKSIA

Olen kärsinyt joustamattomasta mielestä tarkoittaen, että uskomukset itsestäni ovat olleet absoluuttisia tosiasioita, samoin ajatukset. Mieleni on ollut kaikkea muuta kuin joustava. Voisiko joskus kokeilla ajatella jostain asiasta päinvastoin? Ajatuksia voi muuttaa, mutta jos on esim. itsestään ajatellut 40 vuotta tietyllä tavalla, ei pidä olettaa muutoksen tapahtuvan viikossa!

-     VASTUUN OTTAMINEN TOISEN ONGELMISTA / TUNNE, ETTÄ PITÄÄ RATKAISTA TOISEN IHMISEN ONGELMAT

Tiedostan, että minulla erityisherkkyyteen liittyy keskimääräistä voimakkaampi empatiakyky ja tunteiden kokeminen. Tämä johtaa siihen, että minun on useimmiten helppo samaistua toisten ihmisten tunnetiloihin, ja valitettavan usein imen niitä itseeni.

Tunnistan nyt myös, että olen ottanut paljon siskoni surua kannettavakseni ja kokenut, että minun pitäisi pystyä ratkaisemaan hänenkin ongelmat! Se ei ole mahdollista, sillä jokaisella on ihan ikiomat ongelmat, ja jokainen on niistä itse vastuussa. Toisten ongelmien kannettavaksi ottaminen on äärimmäisen stressaavaa ja koska maailmasta ei pahuus ja ongelmat lopu, tämä tarkoittaa ikuista stressaamista.

-     OMIEN ARVOJENI VASTAAN TOIMIMINEN

Olen kerran elämäni aikana irtisanoutunut työsuhteesta, jossa olisin joutunut toimimaan omaa arvomaailmaani vastaan. Pitkällä tähtäimellä omaa arvomaailmaa vastaan ei voi toimia kokematta voimakasta ahdistusta ja/tai fyysisiä oireita tai sairastumatta.

Olen kuitenkin toiminut 1,5 vuotta omia arvojani vastaan sen jälkeen, kun sekä fyysinen että henkinen terveyteni oli jo romahtanut! Ensimmäisen romahduksen aikana keväällä 2018 määritin, että tärkein arvoni on TERVEYS. Tänä syksynä aloin miettiä, millaisia valintoja olin tehnyt kevään 2018 jälkeen, jolloin olin määritellyt tärkeimmäksi arvokseni terveyden. Olin järkyttynyt tajutessani, että edelleen jatkoin 6-päiväistä työviikkoa ja otin ohjauksia raha edellä, vaikka se ei ole ikinä ollut arvojeni top5-listassa! Ei ihme, että en ole parantunut ahdistuksesta ja stressistä!

Näitä kaikkia olen hurjasti jo työstänyt, viimeisen vuoden psykoterapiassa, ja se työ jatkuu. Eilen olen myös määritellyt uuden kantavan ajatuksen, jota toistelen mielessäni seuraavan kerran, kun alan murehtia, pelätä tai stressata. Se menee näin:

“Minun ei tarvitse stressata eikä pelätä MITÄÄN, koska selviä KAIKESTA, mitä tulee.”