VIISI KUUKAUTTA TANSSIA

Uskomatonta, miten nopeasti lähes puoli vuotta on kulunut! Aloitin showtanssin ja hiphopin tammikuun alussa, ja viikko sitten taakse jäivät viimeiset Tanssikeskus Elementin viikkotunnit tämän kevään osalta. Viisi kuukautta tuntuu senkin takia järjettömän lyhyeltä ajalta, koska käytännössä lähes kaikki asiat ovat olleet minulle uusia. Vaikka en ole aina osannut olla armollinen itseäni kohtaan, olen ennakkoluulottomasti haastanut itseäni ja osallistunut kaikille mahdollisille tiiviskursseille, vaikka ne eivät olisi olleetkaan aloittelijoille tarkoitettuja.

Tanssin haasteet

Tanssitaustani on pääosin ryhmäliikuntamaailmasta, mikä tarkoittaa, että ilmaisun ja asenteen opettelemisessa on ollut ja on edelleen suuria haasteita. Tämän lisäksi painopiste on tuottanut päänvaivaa. Kehon painon pitäisi pysyä alhaalla ja lähteä lattiasta, ja liikkeitä pitäisi siivittää rentous. Itsellä on tupannut painopiste olla liian keskellä ja enemmän takana kuin etuviistossa. Usein rentous on tekemisestä puuttunut, koska olen niin ankara ja vaativa itseäni kohtaan. Joka kerta tanssitunnilla muistutan itseäni, etten olisi niin ankara itseäni kohtaan ja että minulla on lupa nauttia itse tekemisestä.

Olen saanut palautetta, että olen kehittynyt tanssimisessa, mutta sitä ei valitettavasti itse huomaa, kun sitä koko ajan tekee (ja on niin ankara itselleen). Sen takia olen videoinut itseäni jatkuvasti, vaikka varsinkin alussa se oli hyvin voimakkaasti epämukavuusalueella. Se on kuitenkin ainoa keino nähdä, miltä oma tekeminen näyttää. Nyt rohkenen julkaista myös pienen pätkän omaa tanssimistani. Ulos boksista pitää uskaltautua, jos haluaa kehittyä yhtään missään.

Perjantaibileet Antti Tuiskun tahtiin

Joka perjantaiaamu on tänä talvena ja keväänä alkanut yksityistunnilla Anniina Kinnusen kanssa Tanssikeskus Elementillä Hyvinkäällä. Olen aina odottanut jokaista perjantaiaamua kuin kuuta nousevaa, sillä meillä on tanssitunnilla ollut aina ihan mahtava meininki! Kevään tanssitunnit käytettiin aika pitkälle videollakin nähtävän koreografian rakentamiseen, ja koska Antti Tuisku on suuri inspiraation lähteeni, ei ole sattumaa, että koreografia on tehty hänen biisiinsä Keinutaan. Joka perjantaiaamu nupit väännettiin kaakkoon ja milloin treenattiin diskopallon välkkeessä ja milloin naurettiin hysteerisesti jollekin tunnilla esille tulleelle asialle…. Eli treenaaminen on ollut kaikkea muuta kuin ryppyotsaista suorittamista! Anniina on ollut supermahtava opettaja, koska hän on aina uskonut minuun – silloinkin, kun en ole itse jaksanut uskoa.

Twerkkauksen tiiviskurssilla itseluottamusta harjoittamassa

Viime viikon perjantaina rohkaistuin ilmoittautumaan mukaan Twerk with Tinze –workshopiin, jossa twerkattiin kolme tuntia lajin Suomen pioneerin ja vuoden 2015 Suomen mestarin Tia-Maria Sokan johdolla. En ollut koskaan aiemmin twerkannut ja yllätys oli, miten rankkaa se oli. En ole eläissäni saanut mistään etureisiä yhtä kipeiksi kuin tuosta! Onneksi etukäteen ohjeistettiin ottamaan myös polvisuojat mukaan. Muuten olisi polvet olleet aivan mustelmilla seuraavana päivänä. Niin paljon takapuolta heilutettiin polvet maassa ja konttausasennossa.

Twerkkaus on laji, joka edustaa parhaalla mahdollisella tavalla tyttöenergiaa eli girl poweria, ja koin sen hyväksi tavaksi treenata ja harjoitella itseluottamusta ja asennetta. Olen ikäni kärsinyt itsetunto-ongelmista, mutta reilu seitsemän vuotta sitten tulin sinuiksi oman kroppani kanssa nimenomaan zumban hetkutusten ja sheikkausten myötä, ja niinpä minua ei todellakaan hävettänyt tehdä twerkkausliikkeitä, jotka aika usein muistuttavat suoraviivaisesti toimintaa makuukamarissa. Tämä siitäkin huolimatta, että en kokenut montaakaan kertaa osaavani – siinä hetkessä osasin olla armollinen itselleni ja nauttia itse tekemisestä. Olen niin kauan kärsinyt asenteesta, jonka mukaan täytyy olla tosi hyvä tekemään jotain, että voi ylipäätään lainkaan tehdä sitä… Se on asenne, jonka eräs ystävä puolihuolimattomalla ja pahaa tarkoittamattomalla kommentillaan aikanaan istutti minuun ja jossa ei yksinkertaisesti ole yhtään mitään järkeä.

Vertaan itseäni vain itseeni ja kilpailen vain itseni kanssa

Miksi ihmisten ylipäänsä pitää jatkuvasti vertailla itseään muihin? Käyttää jonkun toisen ihmisen taitoa ja osaamista mittarina sille, kuinka hyvänä tai huonona itseään pitää tai kuinka paljon voi arvostaa itseään? Aina löytyy joka asiassa joku, joka osaa paremmin, on taitavampi, menestyneempi… Entä jos vertaisi itseään vain itseensä eikä antaisi oman arvostuksen itseään kohtaan riippua siitä, mitä toiset ajattelevat minusta? Tätä olen opetellut systemaattisesti viimeisen vuoden aikana. Lopettaa sen ajatteleminen, mitä muut minusta ajattelevat. Luopua ajatuksesta, että oma onni tulee muiden arvostamisista, sanomisista, tekemisistä tai tykkäämisistä suhteessa minuun. Sen sijaan omaksua asenne, että ainoa henkilö, kenen kanssa kilpailee, on oma itse – ja että onni tulee omista ajatuksista ja tekemisistä riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat!

Suurimmat haasteet tässä tanssiprojektissa- ei vastoin etukäteen kuviteltua – ole fyysisellä puolella, vaan henkisellä. Päästää irti rajoittavista uskomuksista koskien itseä ja sallia itselle hyvää. Ihminen on hyvä keksimään tekosyitä, miksi ei voisi saavuttaa unelmiaan –”olen liian vanha, on liian myöhäistä”, ”en vain ole riittävän hyvä” jne. Antti Tuiskun sanoin:”Niin kauan kun ihmiset oikeesti uskoo itseensä ja omiin unelmiinsa ja kykyihin niin vain taivas on rajana!” Tämä olkoon voimalauseeni tässä projektissa <3