YLIRASITUSTILA, ASTMAEPÄILY, AHDISTUNEISUUS JA UNETTOMUUS

 

Fyysinen kuntoni romahti täydellisesti tammikuussa 2020 eli reilu vuosi sitten. Ylirasitustilasta toipuminen on siitä lähtien edennyt vaiheittain ja vähitellen. Siihen on liittynyt fyysisen ylirasitustilan lisäksi muitakin piirteitä, kuten ahdistuneisuutta, astmaepäily ja krooninen unettomuus.

 Spirometriatulos johti astmaepäilyyn

 Kesäkuussa 2020 kävin pyörärasituskokeessa, jonka yhteydessä otetussa spirometriassa selvisi keuhkojen alentunut kapasiteetti. Syyskuussa olin uudelleen spirometriassa ja tein myös kotona pari viikkoa kestäneen PEF-seurannan, mitkä kaikki antoivat viitteitä keuhkojen alentuneesta toimintakyvystä. Syyskuun alussa minulle määrättiin astman hoitava lääkitys, jonka tarkoituksena on saada keuhkojen kapasiteetti normaalille tasolle.

 Viimeisin spirometriatestaus on tehty tammikuun lopulla 2021 ja sen perusteella urheilulääkäri on vahvistanut, ettei diagnostisten muutosten perusteella voida pitää astmadiagnoosia aiheellisena. Tämä on tietysti loistava uutinen. Se ei silti poista tosiasiaa, että keuhkojeni kapasiteetti on normaalirajan alapuolella ja tämän parantamiseksi käytän ainakin syksyyn asti astman hoitavaa lääkettä.

 Krooninen unettomuus paheni syksyllä

 Heinäkuun alussa aloitin kolmena päivänä viikossa henkilökohtaisen avustajan työt. Alku oli rankkaa, jo lattioiden moppaaminen tuntui fyysisesti todella raskaalta suoritukselta, mutta vähitellen kehoni sopeutui ja työt alkoivat tuntua kevyemmiltä. Olin jo kesällä nukkunut huonosti ja katkonaisesti, mutta vielä kesällä nukkuminen ei vaikuttanut olennaisesti työssä jaksamiseen.

 Syksyllä ahdistuneisuus alkoi lisääntyä, vaikka en itse sitä vielä silloin tajunnut. Olinhan ollut keväästä 2018 lähtien lisääntyvässä määrin ahdistunut, joten se tuntui itselläni normaalilta olotilalta eikä mitenkään poikkeavalta. Pyöritin mielessäni jatkuvasti katastrofikelaa sekä omaan että läheisteni terveydentilaan ja tulevaisuuteen liittyen. Yöuni heikkeni dramaattisesti. Nukahdin kyllä illalla, mutta vain puoleksi tunniksi, minkä jälkeen heräsin ja jouduin valvomaan parikin tuntia, ennen kuin uni uudelleen tuli. Saatoin nukkua vain kolme tuntia yössä, minkä jälkeen töihin meneminen tuntui ylivoimaiselta. Sairaslomasta unettomuuden takia tunsin puolestani vahvaa syyllisyyttä.

 Olen luonteeltani avoin ihminen, joka uskaltaa paljastaa haavoittuvuutensa. Niinpä minulle oli luonteva valinta olla avoin työnantajaani kohtaan, joten otin ongelmani puheeksi ja mietimme siihen yhdessä ratkaisuja, mikä voisi työpäivän aikana auttaa minua jaksamaan erittäin huonon yöunen jälkeen. Tämä tuntui helpottavalta.

 Mielialalääkityksen aloittaminen käynnisti muutoksen

 Lokakuun lopulla olin unettomuuden kanssa jo toivottomuuden partaalla. Soitin lopulta käyttämälleni yksityiselle lääkäriasemalle ja kysyin ajanvarauksesta aikaa unettomuuteen erikoistuneelle lääkärille, joka sattui olemaan psykiatrian erikoislääkäri.

 Kävin psykiatrin vastaanotolla toisella paikkakunnalla juttelemassa ongelmistani. Tavoitteeni etukäteen oli saada häneltä lääkkeettömiä neuvoja unettomuuden hoitamiseksi. Hän kyseli paljon kysymyksiä ja teki testejä ja tuli diagnoosissa siihen lopputulokseen, että minun tapauksessani kyse on yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä. Hän ei paljon kysellyt, vaan määräsi minulle mielialalääkityksen.

 Olin valtavassa tunnekuohussa, kun kävelin lääkäriasemalta apteekkiin noutamaan reseptiä. Mietin itsekseni, miksi koen tällaisen kriisin ja järkytyksen mielialalääkkeiden määräämisestä. Hetken päästä ymmärsin. Vaikka olen psykoterapiassa jo parin vuoden ajan opetellut luopumaan täydellisyyden tavoittelusta ja kovasta vaatimustasosta itseni suhteen, jälleen sain itseni kiinni juuri näistä. Olin ajat sitten mielessäni päättänyt, että minun pitää selvitä ongelmistani ilman lääkitystä. Jos en selviä, olen epäonnistunut. Melko mustavalkoista ja ehdotonta ajattelua ja varsinkin kun ajattelee, etten ikinä suhtautuisi samoin, jos ystäväni kertoisi minulle vastaavasta tilanteesta.

 Yöuneni alkoi parantua lähes välittömästi aloitettuani mielialalääkityksen. Lääkkeen aloittamisen jälkeen kiinnitin huomiota myös siihen, että katastrofiajatukset ja ahdistuneisuus vähenivät huomattavasti. Olin kärsinyt niin pitkään ahdistuneisuudesta, että siitä oli tullut minulle uusi normaali. Vasta, kun lääkityksen myötä tämä jäi pois, huomasin asian.

Käydessäni psykiatrin vastaanotolla, hän pahoitteli, ettei voi auttaa minua. Tietämättään hän auttoi enemmän kuin olisin voinut kuvitella. Hän pakotti minut vastatusten omien uskomusteni ja vaatimusteni kanssa, jolloin jälleen kerran huomasin, miten epäterveitä ne ovat.

Luopuminen vaativuudesta itseä
kohtaan on osoittautunut
haastavaksi.

 Kolmas psykoterapiavuosi alkoi helmikuun alussa

 Helmikuun alussa alkoi kolmas ja viimeinen Kelan tukema kuntoutuspsykoterapiavuosi. Aloitin terapian tammikuussa 2019 ja olen kulkenut pitkän matkan siitä päivästä tähän päivään.

 Krooninen unettomuus on kestänyt lähes kaksi vuotta. Marraskuun alussa aloitettuani lääkityksen, uni on tasaisesti parantunut. Edelleen valvon parina kolmena yönä n. tunnin verran yössä, mutta unen laatu on parantunut selvästi ja yökohtainen uniaika pidentynyt. Tästä tunnen suunnatonta kiitollisuutta.

 On itsestään selvää, että tämäkin vuosi 2021 on paranemisen vuosi. Tämän vuoden tavoitteita ovat keuhkojen kapasiteetin saaminen normaalille tasolle astman hoitavan lääkkeen ansiosta, unen palauttaminen normaaliksi sekä ahdistuneisuuden hoitaminen lääkehoidon ja psykoterapian avulla.

Fyysisesti voin jo tehdä paljon. Voin tehdä tunnin kävelylenkkejä peruskestävyysalueella, tehdä lyhytkestoista lihaskuntoharjoittelua ja tanssia 45 minuuttia viikossa jopa hengästyen selvästi. Silti kuntoni ei ole normaali. Siitä ovat olleet muistutuksena mm. tammikuussa se, että palauduin tunnin lumitöistä kolme päivää tai se, että joulukuussa töissä tehdyn siivouspäivän jälkeen kärsin voimattomuudesta ja koko kehon lihassäryistä pari päivää.

Tanssiminen on minulle jokaisen viikon 
kohokohta enkä voi sanoin kuvailla,
miten paljon siitä nautin <3 Tanssiessa tunnen olevani upea, 
rohkea ja inspiroiva.

 Katse positiivisiin asioihin

 Viimeisiin vuosiin on mahtunut paljon kipua, tuskaa, surua ja kärsimystä. On ollut hetkiä, jolloin toivo ja usko ovat olleet koetuksella. Se, mikä on auttanut, on se, että olen tietoisesti kääntänyt katseeni siihen, mikä on jo hyvin, olemaan läsnä hetkessä ja hyväksymään tunteeni. Huomaamaan sen, minkälainen tilanteeni on ollut ja kuinka pitkälle olen siitä tullut.

 Olen tietoisesti kiinnittänyt huomioni siihen, mitä olen tällä matkalla oppinut. Siihen, kuinka paljon se on auttanut minua kasvamaan ihmisenä. Elämä ei ole sitten, kun olen parantunut tai sitten, kun pystyn nukkumaan joka yö hyvin. Elämä on tässä ja nyt. Joka hetkessä on jotain kaunista ja hyvää, kun haluaa käntää katseensa siihen.