FIFTY SHADES OF LAURA

Ensi sunnuntaina 5.5.2019 esiinnyn Tanssikeskus Elementin kevätnäytöksessä Hyvinkääsalissa klo 19 näytöksessä toistamiseen sooloesityksellä. Vaikka tämä on toinen sooloesitys, minua jännittää enemmän kuin ensimmäisellä kerralla viime joulukuussa. Sooloesityksen lisäksi olen mukana tanssimassa aikuisten show-, aikuisten hiphop-, MTV Style- ja heels-ryhmissä.

Kuten aiemmista, useammistakin kirjoittamistani blogiteksteistä käy ilmi, olen kohdannut ja työstänyt viimeisten vuosien aikana runsaasti häpeää. Tästä huolimatta tai juurikin tästä johtuen sain eräänä yönä helmikuussa nukkuessani idean tulevasta sooloesityksestäni. Kävelen esityksessä sisään Guessin 11-senttisissä koroissa jäätävän upealla kävelyllä valokeilan seuratessa minua muuten pimeällä lavalla. Tiesin jo silloin, että tämä ei tule olemaan minulle mikä tahansa esitys. Se tulee olemaan tietynlainen kliimaksi häpeätyöskentelyssäni.

Myöskään se ei ole sattumaa, että kävely tapahtuu Fifty Shades of Grey –elokuvan tunnusmusiikin tahtiin. Kyseisen elokuvan katsominen aikanaan heitti kasvoilleni paljon häpeää itsestäni. Upea kävely tuon kappaleen tahtiin ilmentää minulle tuon häpeän kohtaamista, siitä vapautumista ja itsensä hyväksymistä sellaisena kuin olen.

Jäätävän upean kävelyn jälkeen esitykseni jatkuu – kenenkä muun kuin Antti Tuiskun – kappaleen tahtiin (haluan vielä säilyttää jännityksen enkä kerro kappaletta tässä). Esitys on rohkea – niin kuin minäkin. Tiedän, että ilmentää rohkeutta minkä ikäisenä tahansa esiintyä yksin isolla lavalla, mutta erityistä rohkeutta se vaatii keski-ikäisenä vasta hyvin vähän aikaa tanssia harrastaneena.

Sytyn Antti Tuiskusta. Hän inspiroi minua uskomaan unelmiin ja tavoittelemaan niitä rohkeasti ja siitä piittaamatta, mitä muut ajattelevat. Keski-ikäinen nainen syttyy Antti Tuiskusta. Onko ihan hullua? Niin, mutta se oli nimenomaan Antti Tuisku, joka sanoi minulle kerran, että raja rohkeuden ja hulluuden välillä on hienonhieno! Yksinkertaisesti rakastan tanssia Antti Tuiskun musiikin tahtiin enkä yritäkään peitellä sitä.

Olen nyt reilut kaksi kuukautta treenannut viikoittain sensuellia kävelyä hyvin korkeissa koroissa opettajani Diana Anttilan kanssa. Sanotaanko näin, että aika lailla koko tunneskaalan olen treeneissä käynyt lävitse. On ollut niin syviä häpeän kokemuksia itsestä – tästä ei koskaan tule yhtään mitään! Uskonpuute ja epätoivo ovat häivähtäneet mielessä. On ollut kertoja, jolloin olen suoraan sanonut Tipulle:"Mua hävettää niin paljon, älä katso mua!" Fantastisen upea opettajani on kuitenkin aina jaksanut uskoa minuun ja hokenut minulle:”Fake it until you make it” ja se on vihdoin alkanut tuottaa tulosta.

Keskustelin psykoterapeuttini kanssa reilu viikko sitten esityksestäni. Hän oli skeptinen ja kysyi minulta:”Luuletko, että voit tuntea itsesi upeaksi kävellessäsi sisään koroissa?” En aikaillut yhtään, kun vastasin:”Voin.” Selitin asiaa niin, että menen esityksessä kuvitteellisen roolihahmon taakse, mutta myöhemmin kotona tajusin asian oikean laidan: Olin vihdoinkin alkanut ajatella ja tuntea, että näytän upealta, kun kävelen! Ihan mahtavaa!

Viime viikolla oli vastassa erittäin jännittävä paikka, kun esitin sooloesitykseni Tanssikeskus Elementin viikkotunneilla kahdelle eri teini-ikäisistä muodostuville ryhmille (joissa olen itse mukana). Tiesin, että se tulee olemaan paljon jännittävämpi paikka kuin varsinainen esiintyminen Hyvinkääsalissa. Miksi? Siksi, koska Hyvinkääsalissa valtaosa yleisöstä ovat tanssijoiden isejä, äitejä, mummoja ja sukulaisia. Teinit puolestaan ovat superhyviä ja upean näköisiä kokeneita tanssijoita. Sain palautetta opettajalta, että olin rohkea vetäessäni esityksen heille. Se tuntui erittäin hyvältä ja kieltämättä tunsin itsekin itseni rohkeaksi.

Tervetuloa Hyvinkääsaliin su 5.5. klo 19 näytökseen todistamaan upeiden tanssijoiden hienoja esityksiä, niiden joukossa urani toista sooloesitystä nimeltään Fifty shades of Laura. Nimi on tanssinopettajani Tipun keksimä ja minusta täydellinen. Olen saanut palautetta, että olen ristiriitainen persoona. Häpeän itseäni, mutta puhun siitä avoimesti ja julkisesti. Olen äärimmäisen epävarma itsestäni, mutta silti järjestän itseni tilanteeseen, jossa valokeilan seuratessa kävelen yksin isolle esiintymislavalle niin korkeissa koroissa, joissa en ole eläissäni kävellyt. Onhan tuossa sävyjä.

En siis ihmettele, että psykoterapeuttini kysyi minulta suoraan, miksi järjestän itseni tällaiseen tilanteeseen. Kysymykseen oli helppo vastata. Oma keittiöpsykologin taktiikkani kokemani häpeän kanssa on ollut ”Tee se, mikä eniten hävettää”. Kysymys on häpeän kohtaamisesta, sen sietämisestä ja hyväksymisestä. Ajatus korkokenkäkävelystä tuli alunperin intuition johtamana ajatuksena, suoraan syvältä sisimmästäni. Se on mielestäni johdatusta. Lisäksi, Antti Tuiskun sanoin:"Taika tapahtuu epämukavuusalueella."

Perjantaina kävin jälleen psykoterapiassa ja terapeuttini vaikutti kiinnostuneelta esityksestä – hän sanoi mahdollisuuksien mukaan tulevansa paikalle. Toivon todella, että hän tulee, sillä hän tulee näkemään paikalla sellaisen Lauran, jota hän ei ole vielä tavannut.

Huikea Diana Anttila on hyvin pitkälti vastuussa kaikesta fyysisestä kehityksestäni tanssijana, mutta en vähättelisi hänen vaikutustaan pääni sisäisiin asioihin. Olenkin tituleerannut häntä tanssiterapeutikseni. Tipun kanssa olen treenannut säännöllisesti elokuusta 2017 lähtien.