HÄPEÄN VUOSI 2017

Vuotta 2017 on enää muutama päivä jäljellä. Olen onnellinen, että se vihdoin päättyy, sillä vuosi 2017 on ollut häpeän vuosi. Ristiriitaista kyllä, se on ollut myös vuosi, jolloin olen uskaltanut lähteä tavoittelemaan suurimpia unelmiani.

Häpeän kohtaaminen ja käsitteleminen on ollut pitkä prosessi. Marraskuussa aloitin häpeän työstämisen Häpeän alkemia –nimisessä kolmipäiväisessä koulutuksessa Kaisa Peltolan johdolla. Koulutuksen ensimmäisestä päivästä kirjoitinkin edellisessä blogissani.

Häpeän alkemia – päivä 2

Häpeän alkemia –koulutuksen toisessa päivässä 17.12 oltiin oman äitisuhteen äärellä. Minua hiukan pelotti etukäteen, mitä asioita se mahtaisi minulla nostaa pintaan. Koska oli toinen koulutuspäivä, ja ihmiset olivat lähes kaikki ensimmäisestä päivästä tuttuja, minusta tuntui helpommalta mennä paikalle enkä kokenut samanlaista massiivista selkä- ja niskasärkyä kuin viimeksi.

Voimakkain fyysinen ja henkinen kokemus tuli minulla koulutuspäivän lopussa, jossa pariharjoituksessa toinen oli äiti ja toinen tytär, ja äidin tehtävä oli kannatella tytärtään ja tyttären puolestaan olla kannateltavana. Kannattelijana oleminen ei minulle ollut millään lailla vaikeaa eikä epämukavuutta aiheuttanut edes se, että sylissäni makasi minulle etukäteen ventovieras nainen, jonka päätä silitin.

En pysty olemaan toisen ihmisen kannateltavana

Kannateltavana oleminen oli minulle raastava kokemus. Se aiheutti minulle paljon henkistä ja fyysistä kärsimystä. Itkin aivan hysteerisesti, ja vatsalihakseni menivät kramppiin ja tärisin. Kannateltavana olemisessa oli kysymys myös antautumisesta. Se ei tullut minulle yllätyksenä, että harjoitus oli vaikea minulle, mutta ihan tuollaista reaktiota en olisi kuitenkaan odottanut.

Häpeäkoulutuksen toisesta päivästä on jo yli kaksi viikkoa aikaa, mutta en edelleenkään täysin ymmärrä omaa reaktiotani ja sitä, että en pystynyt olemaan toisen kannateltavana. Päällimmäisinä ajatuksina mieleeni nousee oma kelpaamattomuuden ja arvottomuuden tunne, oman itsensä peittäminen. Jos olen sellainen kuin olen, niin eihän kukaan minua kannattelisi? Toisaalta, osaanko tai uskallanko kannatella itse itseäni? Se on edellytys sille, että voin antaa kenenkään toisenkaan kannatella minua.

Avautuminen ja vapautuminen häpeän kohtaamisen jälkeen

Tämän häpeäkoulutuksen myötä olen huomannut kokevani asioita, joita en olisi mitenkään osannut nähdä tai kuvitella etukäteen! Koko tämän vuoden, kun olen tanssinut, olen kokenut melkoista dilemmaa ilmaisun kanssa… Ja nyt tanssiessa itsellä on ihan erilainen olo itsestä ja vasta tanssinopettajani kommenttien myötä tulin ajatelleeksi, että nyt pikkuhiljaa tämä ilmaisullinenkin puoli alkaa löytyä… Kun olen kohdannut avoimesti häpeää ja seissyt alastomana sen edessä. Tanssin ilmaisussakin on ollut kyse paljon sallimisesta… sallinko itselleni sen, että näytän seksikkäältä ja upealta tai onko minulla oikeus tuntea itseni hyvännäköiseksi ja ilmentää sitä.

Koen järjettömän suurta vapautumisen tunnetta. Yhtäkkiä on ihan ookoo olla sellainen kuin olen. Aiemmin olen aina jättänyt puhumatta tunteistani, toiveistani ja ajatuksistani,koska olen kokenut itseni arvottomaksi ja omat tunteeni mitättömiksi. Häpeän kohtaaminen on aiheuttanut elämässäni suuren kriisin ja ravisuttanut elämääni perustavaalaatua olevalla tavalla, mutta se, miten kriisi on minua muokannut, siitä olen äärimmäisen kiitollinen. 

Olen alkanut puhua ajatuksistani ja tunteistani. Pidän niitä arvokkaina. Ilmaisen itseäni sellaisena kuin olen ja samalla minulla on sillä tavalla varma ja hyvä olo itsestäni, mitä minulla ei koskaan aiemmin ole ollut. Olen jollain lailla varma, että tuo harjoitus kannateltavana olemisesta käynnisti minussa prosesseja, joista en itsekään ole vielä selvillä. Olen alkanut kantaa itse itseäni. Se on ensimmäinen askel sille, että voin jonain päivänä antautua toisen kannateltavaksi.

Tervetuloa vuosi 2018

Vuoteen 2018 siirryn odottavalla mielellä. Tiedän, että tulen todennäköisesti ensi vuonna kohtaamaan paljon arvostelua ja kritiikkiä tekemistäni valinnoista, mutta se ei pelota minua. Olen sinut sen kanssa, mitä olen ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Uskallan kulkea omaa polkuani ja on ihan ookoo, että osa ihmisistä ei ymmärrä tai hyväksy sitä. Minä kuuntelen sydäntäni ja kuljen sinne, minne se minua johdattaa. Luottavaisena ja sydän täynnä kiitollisuutta vuoteen 2018 katsoen <3

 

Vielä puoli vuotta sitten tunsin suurta häpeää siitä, että tunsin itseni seksikkääksi Antti Tuisku by Seppälä -boksereissa.
Oli vaikeaa hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen tai kokea riittävänsä ja kelpaavansa omana itsenään.