VIISI KUUKAUTTA TANSSIA
Uskomatonta,
miten nopeasti lähes puoli vuotta on kulunut! Aloitin showtanssin ja hiphopin
tammikuun alussa, ja viikko sitten taakse jäivät viimeiset Tanssikeskus Elementin viikkotunnit tämän kevään osalta. Viisi
kuukautta tuntuu senkin takia järjettömän lyhyeltä ajalta, koska käytännössä
lähes kaikki asiat ovat olleet minulle uusia. Vaikka en ole aina osannut olla
armollinen itseäni kohtaan, olen ennakkoluulottomasti haastanut itseäni ja
osallistunut kaikille mahdollisille tiiviskursseille, vaikka ne eivät olisi
olleetkaan aloittelijoille tarkoitettuja.
Tanssin haasteet
Tanssitaustani
on pääosin ryhmäliikuntamaailmasta, mikä tarkoittaa, että ilmaisun ja asenteen
opettelemisessa on ollut ja on edelleen suuria haasteita. Tämän lisäksi
painopiste on tuottanut päänvaivaa. Kehon painon pitäisi pysyä alhaalla ja
lähteä lattiasta, ja liikkeitä pitäisi siivittää rentous. Itsellä on tupannut
painopiste olla liian keskellä ja enemmän takana kuin etuviistossa. Usein rentous
on tekemisestä puuttunut, koska olen niin ankara ja vaativa itseäni kohtaan.
Joka kerta tanssitunnilla muistutan itseäni, etten olisi niin ankara itseäni
kohtaan ja että minulla on lupa nauttia itse tekemisestä.
Olen
saanut palautetta, että olen kehittynyt tanssimisessa, mutta sitä ei
valitettavasti itse huomaa, kun sitä koko ajan tekee (ja on niin ankara
itselleen). Sen takia olen videoinut itseäni jatkuvasti, vaikka varsinkin
alussa se oli hyvin voimakkaasti epämukavuusalueella. Se on kuitenkin ainoa
keino nähdä, miltä oma tekeminen näyttää. Nyt rohkenen julkaista myös pienen
pätkän omaa tanssimistani. Ulos boksista pitää uskaltautua, jos haluaa kehittyä
yhtään missään.
Perjantaibileet Antti Tuiskun
tahtiin
Joka
perjantaiaamu on tänä talvena ja keväänä alkanut yksityistunnilla Anniina Kinnusen kanssa Tanssikeskus Elementillä Hyvinkäällä.
Olen aina odottanut jokaista perjantaiaamua kuin kuuta nousevaa, sillä meillä
on tanssitunnilla ollut aina ihan mahtava meininki! Kevään tanssitunnit
käytettiin aika pitkälle videollakin nähtävän koreografian rakentamiseen, ja
koska Antti Tuisku on suuri
inspiraation lähteeni, ei ole sattumaa, että koreografia on tehty hänen
biisiinsä Keinutaan. Joka
perjantaiaamu nupit väännettiin kaakkoon ja milloin treenattiin diskopallon
välkkeessä ja milloin naurettiin hysteerisesti jollekin tunnilla esille
tulleelle asialle…. Eli treenaaminen on ollut kaikkea muuta kuin ryppyotsaista suorittamista!
Anniina on ollut supermahtava opettaja, koska hän on aina uskonut minuun – silloinkin,
kun en ole itse jaksanut uskoa.
Twerkkauksen tiiviskurssilla
itseluottamusta harjoittamassa
Viime
viikon perjantaina rohkaistuin ilmoittautumaan mukaan Twerk with Tinze
–workshopiin, jossa twerkattiin kolme tuntia lajin Suomen pioneerin ja vuoden
2015 Suomen mestarin Tia-Maria Sokan
johdolla. En ollut koskaan aiemmin twerkannut ja yllätys oli, miten rankkaa se
oli. En ole eläissäni saanut mistään etureisiä yhtä kipeiksi kuin tuosta!
Onneksi etukäteen ohjeistettiin ottamaan myös polvisuojat mukaan. Muuten olisi
polvet olleet aivan mustelmilla seuraavana päivänä. Niin paljon takapuolta
heilutettiin polvet maassa ja konttausasennossa.
Twerkkaus
on laji, joka edustaa parhaalla mahdollisella tavalla tyttöenergiaa eli girl
poweria, ja koin sen hyväksi tavaksi treenata ja harjoitella itseluottamusta ja
asennetta. Olen ikäni kärsinyt itsetunto-ongelmista, mutta reilu seitsemän
vuotta sitten tulin sinuiksi oman kroppani kanssa nimenomaan zumban hetkutusten
ja sheikkausten myötä, ja niinpä minua ei todellakaan hävettänyt tehdä
twerkkausliikkeitä, jotka aika usein muistuttavat suoraviivaisesti toimintaa
makuukamarissa. Tämä siitäkin huolimatta, että en kokenut montaakaan kertaa
osaavani – siinä hetkessä osasin olla armollinen itselleni ja nauttia itse
tekemisestä. Olen niin kauan kärsinyt asenteesta, jonka mukaan täytyy olla tosi
hyvä tekemään jotain, että voi ylipäätään lainkaan tehdä sitä… Se on asenne,
jonka eräs ystävä puolihuolimattomalla ja pahaa tarkoittamattomalla
kommentillaan aikanaan istutti minuun ja jossa ei yksinkertaisesti ole yhtään
mitään järkeä.
Vertaan itseäni vain itseeni ja
kilpailen vain itseni kanssa
Miksi
ihmisten ylipäänsä pitää jatkuvasti vertailla itseään muihin? Käyttää jonkun
toisen ihmisen taitoa ja osaamista mittarina sille, kuinka hyvänä tai huonona
itseään pitää tai kuinka paljon voi arvostaa itseään? Aina löytyy joka asiassa
joku, joka osaa paremmin, on taitavampi, menestyneempi… Entä jos vertaisi
itseään vain itseensä eikä antaisi oman arvostuksen itseään kohtaan riippua siitä,
mitä toiset ajattelevat minusta? Tätä olen opetellut systemaattisesti viimeisen
vuoden aikana. Lopettaa sen ajatteleminen, mitä muut minusta ajattelevat.
Luopua ajatuksesta, että oma onni tulee muiden arvostamisista, sanomisista,
tekemisistä tai tykkäämisistä suhteessa minuun. Sen sijaan omaksua asenne, että
ainoa henkilö, kenen kanssa kilpailee, on oma itse – ja että onni tulee omista
ajatuksista ja tekemisistä riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat!
Suurimmat
haasteet tässä tanssiprojektissa- ei vastoin etukäteen kuviteltua – ole
fyysisellä puolella, vaan henkisellä. Päästää irti rajoittavista uskomuksista
koskien itseä ja sallia itselle hyvää. Ihminen on hyvä keksimään tekosyitä,
miksi ei voisi saavuttaa unelmiaan –”olen liian vanha, on liian myöhäistä”, ”en
vain ole riittävän hyvä” jne. Antti Tuiskun sanoin:”Niin kauan kun ihmiset
oikeesti uskoo itseensä ja omiin unelmiinsa ja kykyihin niin vain taivas on
rajana!” Tämä olkoon voimalauseeni tässä projektissa <3
Kommentit
Lähetä kommentti