Herkän Runoilijan Blogi

Jotkin asiat annetaan intuitiivisesti sisältä käsin. En olisi voinut kuvitellakaan vielä perjantaina 13. syyskuuta istuessani alas television ääreen katsomaan Vain Elämää –sarjan 10. tuotantokautta, mitä siitä vielä seuraisi. Suuresti ihailemani Antti Tuisku esitti jaksossa jäätävän riipaisevan version PMMP:n kappaleesta Joku raja, ja tuo kappale pääsi aivan ihoni alle. Seuraavana yönä heräsin neljältä aamuyöllä paniikkikohtaukseen, josta oli vaikea rauhoittua. Aamulla jaoin Instagramin stoorissa Spotifyn kautta kuvan Tuiskun uudesta kappaleesta ja kirjoitin kuvaan:”Uus terapiabiisi”. Vielä silloin minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tapahtuisi. Lauantaipäivänä syntyi ajatus. Entä, jos pyytäisin tanssinopettajaani Diana Anttilaa tekemään kappaleeseen koreografian, ja treenaisin sitä yksityistunneillani? Se tuntui hyvältä idealta. Kunnes sain saman päivän aikana vielä villimmän ajatuksen: Entä, jos tekisin koreografian itse? Se olisi minulle ensimmäinen kerta ikinä. Samana

Perjantaina katselin kotisohvalta käsin odotetun Vain Elämää –sarjan 10. tuotantokauden varsinaista ensiosaa: Antti Tuiskun päivää. Antti avautui osassa muun muassa siitä, miten jatkuvasti kamppailee riittämättömyyden tunteiden kanssa. Hän myös kertoi, miten vaikeaksi koki mennä ensimmäisenä koulupäivänä Tampereella Varalan Urheiluopiston kouluruokalaan, kun mieleen tulvivat kaikki muistot koulukiusaamisesta ja siitä, että mihinkään pöytään ei ollut sopivaa istua. Sanotaanko näin, että monen (itseni siihen mukaan lukien) Antti Tuisku on viimeisimpiä ihmisiä, joilta odottaisi ulkoisten asioiden perusteella tällaisia ongelmia! Samalla tämän tajuaminen on äärimmäisen lohdullista. Sisäiset myrskyt eivät näy ulospäin Olen ollut voimakkaan   ahdistuksen takia sairaslomalla jo kolme viikkoa. Tänä aikana   en ole ohjannut yhtään ryhmäliikuntatuntia, mutta joitain yksittäisiä taloushallinnon asioita on ollut pakko hoitaa. Tällaisiin lukeutuu lyhyt palaveri asiakkaani tilintarkastajan