KUN PÄÄSTÄÄ IRTI, TAPAHTUU IHMEITÄ

Tein yhden elämäni suurimmista ratkaisuista viime vuoden lopulla, kun päätin muuttaa vuoden alusta yksin asumaan. Vielä kuukausi ennen ratkaisun tekemistä olin vakuuttunut, ettei minulla ikinä olisi rohkeutta moiseen. Että minulla ei ikimaailmassa olisi oikeutta moiseen. Ei, vaikka sydän sanoi niin, oli sanonut jo pitkän aikaa.

Olen käynyt pitkän ja uuvuttavan taistelun häpeän kanssa. Oikeastaan häpeä leimaa vahvasti viimeisimpiä vuosia 2016 ja 2017, jolloin olen kohdannut ja lähtenyt työstämään suurinta unelmaani, joka liittyy tanssimiseen. Häpeä on liittynyt olennaisilta osin myös siihen, että en ole aina uskaltanut seurata sydämen ääntä. Häpeä on näkynyt siinä, että en pidä itseäni sen arvoisena, että ansaitsisin olla onnellinen tai saada kohdalleni hyvää. Olen mitätöinyt omia tunteitani ja ajatuksiani pitäen niitä arvottomina, itseäni mitättömänä. En ole katsonut minulla olevan oikeutta olla onnellinen.

Kaisa Peltolan Häpeän Alkemia –kurssilla, jonka kurssipäivät olivat marras- ja joulukuussa 2017 ja viimeinen tammikuussa 2018, sain uudenlaisia tapoja työstää häpeää. Luovuin ajatuksesta, että minun pitäisi päästä siitä kokonaan eroon. Sen sijaan hyväksyin sen osaksi itseäni ja päätin, että alkaisin hyväksyä itseni siitä huolimatta. Kun häpeän uskaltaa kohdata, käydä läpi kaikki ne vaikeimmatkin tunteet, joita se aiheuttaa, se jollain lailla menettää otettaan ja laimenee.

Kurssin aikana sain rohkeuden ensimmäistä kertaa olla todella rehellinen liittyen yksinolemisen tarpeeseeni. Olin ollut pitkän aikaa todella ahdistunut enkä enää tiennyt, miten pääsisin eteenpäin. Oli pakko uskaltaa tehdä itsekkäin teko, mitä olen elämässäni tehnyt: repiä itseni irti omaan asuntoon selvittelemään asioita ja ratkaistakseni, kantaisivatko omat jalkani.

Täällä minun on hyvä olla <3

 Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä seuraisi siitä, kun muutan pois kodistamme. En oikeastaan edes osannut eikä minulla ollut voimia miettiä sitä etukäteen. Ahdistus oli niin syvä, että oli vain pakko päästä pois. Päästää irti siitä, mitä tämänhetkinen elämä sisälsi ja kestää epätietoisuutta siitä, ettei minulla olisi hajuakaan siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi tai miten perheenjäsenet, ystävät ja sukulaiset reagoisivat ratkaisuuni.

Tämä voi olla klisee, mutta kun päästää irti, mahdollistaa samalla jonkin uuden pääsyn elämään. Kun päästää irti, luopuu odotuksista ja ennakkokäsityksistä, mitä elämä tuo tai mitä sen pitäisi tuoda. Minulle tapahtui tuona luopumisen hetkenä jotain sellaista, mitä en olisi ikinä osannut etukäteen odottaa.

Häpeä on leimannut identiteettiäni, ajatteluani ja tekemistäni läpi elämäni, eikä vähiten mitä tulee intiimiin kanssakäymiseen. Sillä osa-alueella olen ollut superestoinen ja hävennyt itseäni kokonaisvaltaisesti. Itse asiassa jo vuoden ajan ennen päätöstäni olin jo hyvin vahvasti luopunut sen sektorin olemassaolosta elämässäni. Olin ajatellut, että intiimi kanssakäyminen ei enää kuulu elämääni, ei nyt eikä tulevaisuudessa. 

Viikko ennen kuin muutin pois kotoa, tapahtui tällä rintamalla jotain sellaista, mikä muutti kaiken sen jälkeen. En tiedä, mikä lopulta johti siihen, mutta yhtäkkiä jouluaattoiltana vain kaikki häpeä oli poissa ja yhtäkkiä tuntui äärimmäisen luonnolliselta kertoa kumppanille haluista ja toiveista. Ennen kun se oli pelkästään hävettänyt, nyt se aiheutti valtavan suurta intohimon tunnetta. Päällimmäisin tunne kaikista oli vapautumisen tunne. Ensimmäistä kertaa elämässäni kaikki estot olivat poissa. Se oli yhtä aikaa sekä äärimmäisen nautinnollista että äärimmäisen hämmentävää.

Tällä hetkellä haukon henkeäni ja mietin, mitä minulle on tapahtunut. Olen viimeisten kahden kuukauden aikana kokenut niin paljon sellaista, jota en ole kokenut koskaan elämässäni. Sellaista, mitä emme ole kokeneet parinkymmenen yhteiselon vuoden aikana. Se tuntuu hienolta, upealta, taivaalliselta, nautinnolliselta, melkein liian hyvältä ollakseen totta. Jos joku olisi sanonut minulle muutama kuukausi takaperin, että tällaista on luvassa, olisin nauranut räkäisesti päin naamaa enkä olisi uskonut sanaakaan!

Mitä minulle on tapahtunut? En osaa sanoa. Uskon, että muutoksella on paljon tekemistä häpeän käsittelyn kanssa. Olen onnistunut ainakin intiimialueen sektorilla luopumaan häpeästä, jota olen tuntenut itsestäni. Se, että se tapahtui parisuhteen suurimmalla kriisihetkellä, oli varmasti kaikkia tilastoja vastaan eikä ollut millään lailla odotettua tai edes todennäköistä, päinvastoin. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, muutos tapahtui minulle hetkellä, jossa olin luopunut nykyisestä elämästäni. Minulla ei ollut mitään paineita tai vaatimuksia, ei itselle tai toiselle. Minulla ei ollut mitään menetettävää. Ihmeet tapahtuvat silloin, kun päättää luopua ja päästää irti vanhasta. Ihmeet ovat sellaisia, joita ei voi ennustaa etukäteen.

Minun tarvitsee olla yksin, se tarve ei ole poistunut minnekään. Tiedän, että olen ollut rohkea tehdessäni tämän ratkaisun, vastoin kaikkien muiden mielipidettä. Olen seurannut sydäntäni, mutta olen loukannut muita. Se ei tunnu hyvältä, mutta tiedän, että olen tehnyt sen, koska olen kokenut sen ainoaksi mahdollisuudekseni. En ole pystynyt tässä tilanteessa parempaan. Sydämen ääni on ollut niin voimakas, että sitä on ollut pakko seurata.

Aiemmassa elämässä en ole puhunut ajatuksistani enkä tunteistani, koska olen kokenut, että niillä ei ole mitään arvoa. Minulla ei ole mitään arvoa. Niinpä menneen elämän ratkaisut olen tehnyt miellyttääkseni ennemmin muita kuin itseäni. Viime vuoden lopulla tuli tilanne, jossa en yksinkertaisesti enää pystynyt toimimaan niin. Elämässä on tilanteita, joissa pitää valita, loukkaako ennemmin itseään vai muita, eikä hyviä tai yksiselitteisiä ratkaisuja ole olemassa. Minua ovat johdattaneet sellaiset ajatukset kuin että meillä on vain yksi elämä. Voit elää sen joko yrittäen miellyttää muita tai sitten voit elää sitä niin kuin itse haluat. Ensimmäinen vaihtoehto on monesti helpompi. Mutta loppupeleissä ainoa ihminen, kenen kanssa sinun pitää elää loppuelämä, on sinä itse. Eli tärkeintä on olla itselleen rehellinen. Ja joskus se vaan sattuu sydänjuuria myöden.

Olen tällä hetkellä tunteiden ristiaallokossa, mutta silti onnellinen. Voi kuulostaa ristiriitaiselta, mutta olen oivaltanut, että onni ei ole niinkään seurausta mistään, vaan päätös olla onnellinen. Elämän jokaiseen aikaan mahtuu hyviä ja huonoja hetkiä. Kyse on siitä, miten asennoituu ja mille asioille antaa minkäkin verran painoarvoa. Muutto omaan asuntoon aiheutti ja aiheuttaa monelle paljon surua, kärsimystä, pahaa mieltä, ikävää. Minulle myös. Mutta tässä tilanteessa haluan ajatella, että ilman tätä muuttoa ei olisi tapahtunut myöskään tätä häpeästä luopumista ja kaikkea sitä mielettömän taivaallista nautintoa ja vapautumista, jota olen nyt saanut kokea... Se saa minut tuntemaan erittäin suurta kiitollisuutta ja onnellisuutta. Elämä kantaa, kriiseissäkin. Uskalla päästää irti. Silloin tapahtuu ihmeitä.

Kuten eteisen seinässäni lukee:” Life is not about waiting for the storm to pass. It’s about learning to dance in the rain.”