Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2016.

"UUDELLE URALLE KOHTI UNELMAA"

Kuva
Nyt se on varmistunut. Päätös, että minusta tulee ensi syksystä alkaen kokopäivätoiminen ryhmäliikunnanohjaaja. Aika iso muutos verrattuna muutaman kuukauden takaiseen tilanteeseen, jolloin työni oli vastata yrityksen taloushallinnosta. On kertakaikkiaan mahtava olo siitä, että monta kuukautta vellonut epätietoisuus tulevasta työurasta on taakse jäänyttä elämää ja uusi suunta selvillä. Taloushallinnon työt saavat jäädä ainakin seuraavaksi vuodeksi. Asiat järjestyvät aina lopulta – tavalla tai toisella – se on klisee, mutta totta. Joskus täytyy kyetä sietämään epätietoisuutta jonkin aikaa, jotta pystyy tekemään oikean ratkaisun tai jotta näkee oman tiensä. On ihan ok, että ei aina tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Joskus on hyvä olla ihan vain paikallaan. Ratkaisut eivät tule pakottamalla, joskus ne ottavat aikaa. Hetkittäin mietin, että koska olisin uskaltanut tehdä tämän ratkaisun, jos en viime keväänä olisi edellisessä työpaikassani päätynyt tilanteeseen, jossa yrityksen tek

"USKALLA PÄÄSTÄÄ IRTI RAJOITTAVISTA USKOMUKSISTA - Voin tehdä myös päinvastoin kuin ajattelin"

Kuva
Istuin eilen työhaastattelussa Helsingissä, jossa kertoilin rekrytointifirman edustajalle asioista, joita minulle on tänä keväänä tapahtunut ja siitä totaalisesta työuran muutoksesta, jota olen tässä kesän aikana suunnitellut. Kouluttautumisesta kysyttäessä tulin maininneeksi käymäni NLP-kurssit kesinä 2014 ja 2015. Kun kerroin syyn, miksi lähdin aikanaan NLP-kurssille, haastattelija ei uskonut minua. Olin rehellinen ja kerroin, että ilmoittauduin mukaan sen vuoksi, koska halusin päästä eroon huonosta itsetunnosta. Haastattelija naurahti ja sanoi:”Sinulla huono itsetunto? En usko. Istut siinä niin avoimena ja itsevarmana ja viimeisen päälle huoliteltuna kauniine kynsinesi.” Nämä sanat olen kuullut lukuisia kertoja aiemmin, mutta tällä kertaa ne kolahtivat jostain syystä erityisesti. Olen koko elämäni (pian 40 vuotta) uskotellut itselleni, että minulla on huono itsetunto. Johonkin kun oikein kovin uskoo ja itselle toitottaa, niin eihän sitä enää muuna kuin totuutena voi pitää. Vaikka u