Herkän Runoilijan Blogi

Olen aina ollut hyvin tunteellinen ja herkkä ja reagoinut voimakkaasti sellaisiinkin asioihin, joiden ei olisi periaatteessa pitänyt koskettaa minua millään tavalla. Tämän vuoksi olen pitänyt itseäni epänormaalina ja friikkinä, mutta sen jälkeen, kun reilu vuosi sitten ymmärsin olevani erityisherkkä, en enää ihmettele elämäni tapahtumia. Elämäni meni ylösalaisin keväällä 1992, jolloin olin 14-vuotias. Katsoin tuolloin äitini ja sisareni kanssa elokuvan Huuto vapaudelle, joka kertoo Etelä-Afrikassa vallinneesta apartheidista 1960- ja 1970-luvuilla. Ennen elokuvan näkemistä minulla ei ollut mitään tietoa, mitä tapahtui Etelä-Afrikassa. Ei kai ihmekään, se on 10000 kilometrin päässä eikä näin ollen kovin lähellä sitä elämää, jota itse elin. Elokuvan näkeminen oli minulle järjettömän iso shokki, en osaa sitä sanoin kuvailla. Se, että ihmisiä kohdeltiin eriarvoisesti ihonvärin ja rodun takia ja jopa kylmäverisesti tapettiin, ei mahtunut 14-vuotiaan teinitytön tajuntaan. Elokuvan nä

Tunsin torstaina oloni levottomaksi. En sillä tavalla, että pelkäisin tai stressaisin jotain, vaan pelkästään hyvällä tavalla levottomaksi. Vatsassani leijaili tuhansia perhosia, samalla tavalla kuin joskus teininä ennen jonkun oikein mukavan pojan tapaamista. Vähän aikaa tajuntaani yritti tunkea ajatus, että hei, en ole enää mikään teini, vaan keski-ikäinen nainen ja levottomuus johtuu siitä, että olen seuraavana päivänä menossa Antti Tuiskun keikalle (ehkä kymmenettä kertaa!). Ihan ohikiitävän hetken esitin itselleni retorisen kysymyksen:”Onko minussa jotain vikaa?”. Kunnes päätin, että en aio edes pohtia asiaa. Olen oma itseni ja ikä on vain numeroita. Minulla on oikeus olla sellainen kuin olen, riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat. Maailmassa on aivan liian helppoa alkaa ajatella sitä, mitä muut ajattelevat. Entä, jos näytän liian lihavalta? Entä jos erotun liikaa joukosta vaatteillani tai hiustyylilläni? Sitten, jos alkaa ajatella sitä, huomaa, ettei voikaan olla ehkä lai

Olen koko ikäni melkeinpä vihannut juoksemista. Siitä huolimatta viime keväänä päätin astua epämukavuusalueelle ja asettaa itselleni haastavan tavoitteen – osallistua 3.9.2016 Helsingissä järjestettävään Midnight Run –tapahtumaan ja juosta 10 km yhtäjaksoisesti alle puoleentoista tuntiin. Sitä ennen olin myös valmistautunut harjoittelemaan säännöllisesti itselaatimani juoksuohjelman mukaan. Niin – ja sitouttaakseni itseni entistä tiukemmin tähän projektiin, olin investoinut 150 euroa uusiin juoksulenkkareihin! Viime kesä oli poikkeuksellinen koko elämäni mittakaavassa. Olin lähes koko kesän omalla lomalla miettien uutta suuntaa elämälleni, joten siinä sivussa minulla oli aikaa harjoitella juoksemista. Lähdin liikkeelle hyvin kevyesti: vaikka ryhmäliikunnan ohjaajan töistä johtuen minulle on kohtalainen kunto, siitä huolimatta aloitin lenkeistä, joissa aluksi juoksin yhden minuutin ja kävelin kolme. Lenkkejä en minään viikkona tehnyt kahta useampaa. Olin yllättynyt, että