”40 VUODEN MATKA SINUIKSI OMAN KROPAN KANSSA”
Minä,
pian 40, tulin sinuiksi oman kroppani kanssa vasta ihan viime vuosina.
Ihmiset, jotka katsovat minun kuviani,
eivät usko minua. Enhän ole ylipainoinen eikä ulkonäössäni ole mitään vikaa.
Minulla kesti melkein 40 vuotta oppia hyväksymään itseni sellaisena kuin olen,
mikä vaati niin henkistä (ominaisuudet, luonteenpiirteet) kuin fyysistä (oma
vartalo) hyväksyntää ja asenteiden muuttamista.
Olen
lapsuudessani ollut ja vieläkin osittain hyvin poikatyttö. Alle kouluikäisenä
minulla oli aivan lyhyeksi leikatut hiukset eivätkä naapuruston lapset
tienneet, olenko tyttö vai poika. Lapsena ulkonäköni oli poikkeava, koska
yläleukani oli huomattavasti alaleukaa edempänä, minkä vuoksi minua kiusattiin.
Kiusaaminen alkoi esikoulussa ja jatkui lukioikään asti. Edempänä ollut
yläleuka korjattiin oikomishoidossa, mutta sen jälkeen keksittiin uusia syitä
kiusata. Kuten se, että oli hikari koulussa tai että sukunimi oli Hilpeä.
Teinivuosina
aloin harrastaa judoa. Olen ikäisekseni ollut aina pitkä ja isokokoinen, ja
muistan, miten sain kuulla olevani ”norsusarjassa”, kun osallistuin
judokilpailuissa tyttöjen painavimpaan painoluokkaan. Niinä aikoina sain kuulla
olevani lihava. Kiusaamisesta johtuen en ollut sinut itseni kanssa. En kokenut
itseäni viehättäväksi ja pukeuduin vielä lukioaikana jääkiekkoseuran
verkkariasuun. Liekö myöskään sattumaa, että teinivuosina aloitin jääkiekon
pelaamisen ja vietin seuraavat kuusi vuotta mieluusti kaukalossa maalivahdin
suojukset päällä ja maski naamalla. Piilossa muiden katseilta. Piilossa
itseltäni.
Se,
mikä muutti suhtautumisen itseeni ja omaan vartalooni, oli zumba. Se tuli
elämääni tammikuussa 2010 ensimmäisten zumbatuntien ilmaantuessa paikallisen
liikuntakeskuksen lukujärjestykseen. Sitä ennen olin kyllä todistetusti anopille
vannonut, että se ei ole minua varten, kun en ole koskaan ollut lainkaan
tanssillinen. Zumba vei minut mukanaan ensikosketuksesta lähtien. Vaikkakin
koin olevan jäykkä enkä todellakaan osannut heiluttaa takapuolta tai rintakehää
lainkaan niin kuin ohjaaja. Lattarimusiikki ja se, miten ohjaaja kehotti
olemaan sensuelli ja naisellinen, sai minut tuntemaan oloni hyväksi omassa
kehossani koko sen tunnin ajan. Tuntui mahtavalta olla minä ja alkaa nauttia
omasta kropastaan sen sijaan, että yritti peittää ja hävetä sitä joka
tilanteessa.
Minä
olen aina ollut ujo ja introvertti ja olen kiusaantunut huomion keskipisteeksi
joutumisesta. Niin vaan zumban tultua elämääni raja-aidat kaatuivat ja vastoin
kaikkia odotuksia rupesin itse zumbaohjaajaksi 4,5 vuotta sitten. Sillä tiellä
olen edelleen. Tästä syksystä lähtien ohjaan 15-20 h ryhmäliikuntaa työkseni,
ja sitä teen elääkseni. Minua huvittaa, kun muistelen tilanteita, joissa zumbatunnillani
on ollut murrosikäisiä tyttöjä, jotka selvästi ovat tirskuneet ja nolostuneet
joskus ronskimman puoleisista lantioliikkeistäni... Se muistuttaa minua aina omista päivistäni
teini-iässä, siitä, miten epävarma itsestäni olin ja miten en ollut sinut oman
kroppani kanssa ja miten pitkän matkan olen kulkenut.
Tulla
sinuiksi itsesi kanssa, vilkaisu peiliin ei auta. Vaikka painoindeksisi olisi
normaali eikä kukaan kiusaisi sinua. Varsinkaan, jos satut katsomaan
sirpaleiseen peiliin, jonka kuva on vääristynyt. Onnellisuus ja itsensä
hyväksyminen ei tule kiloista tai vyötärönympäryksestä. Se tulee siitä, että
itse hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Lakkaat itse lokeroimasta itseäsi ja
määrittelemästä asioita, joita et mukamas voi saavuttaa. Työstät traumat ja
jalostat ne vahvuuksiksi. Itse oikeasti vasta kaksi kesää sitten NLP-kurssilla
myönsin itselleni, miten isoja vahinkoja koulukiusaamiskokemukset olivat minulle
aiheuttaneet. Vasta asioiden myöntäminen mahdollistaa niiden työstämisen ja
eteenpäin pääsemisen.
Tänä
päivänä olen silti vähän poikatyttö – mutta ehdottomasti nautin
naisellisuudesta. Tykkään pukeutua tarvittaessa rohkeastikin suosien iloisia ja
persoonallisia värejä. Hiukseni ovat tällä hetkellä todella lyhyet – lyhyemmät kuin
koskaan ennen (tunnustan: hiustyyliäni on inspiroinut Antti Tuisku ;)) mutta
kun joskus aiemmin koin tarvitsevani pitkät hiukset roikkumaan kasvojeni
sivuilla ikään kuin peittääkseni jotain itsestäni niin tämä nykyinen hiustyyli
korostaa kaikkien niiden pelkojen ja estojen poistumista elämästäni. Uskallan
olla juuri sellainen, oma ihana itseni. Tykkäsi muut tai ei. On mahtavaa olla
40-vuotias upea nainen, joka on sinut itsensä kanssa, sillä olen 40 vuotta
taistellut ja tehnyt työtä tämän päivän eteen!
Kommentit
Lähetä kommentti