"UUDELLE URALLE KOHTI UNELMAA"

Nyt se on varmistunut. Päätös, että minusta tulee ensi syksystä alkaen kokopäivätoiminen ryhmäliikunnanohjaaja. Aika iso muutos verrattuna muutaman kuukauden takaiseen tilanteeseen, jolloin työni oli vastata yrityksen taloushallinnosta. On kertakaikkiaan mahtava olo siitä, että monta kuukautta vellonut epätietoisuus tulevasta työurasta on taakse jäänyttä elämää ja uusi suunta selvillä. Taloushallinnon työt saavat jäädä ainakin seuraavaksi vuodeksi.

Asiat järjestyvät aina lopulta – tavalla tai toisella – se on klisee, mutta totta. Joskus täytyy kyetä sietämään epätietoisuutta jonkin aikaa, jotta pystyy tekemään oikean ratkaisun tai jotta näkee oman tiensä. On ihan ok, että ei aina tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Joskus on hyvä olla ihan vain paikallaan. Ratkaisut eivät tule pakottamalla, joskus ne ottavat aikaa.

Hetkittäin mietin, että koska olisin uskaltanut tehdä tämän ratkaisun, jos en viime keväänä olisi edellisessä työpaikassani päätynyt tilanteeseen, jossa yrityksen tekemät ratkaisut sotivat niin pahasti omaa arvomaailmaani vastaan, että ainoa ratkaisu oli irtisanoutuminen ja tyhjän päälle hyppääminen. Siinä mielessä olen tapahtuneesta kiitollinen, sillä se mahdollisti jonkin uuden pääsyn elämääni. Irtisanoutumisprosessi ja siihen johtaneet tapahtumat olivat hyvin stressaavia ja saivat minut kyseenalaistamaan, olenko ollenkaan oikeanlainen ihminen persoonana yrityksen talousjohtoon. Jos yrityskulttuuri on sellainen, että kasvua haetaan hinnalla millä hyvänsä moraalista ja etiikasta huolimatta, en ole oikea ihminen ainakaan sellaisen yrityksen johtoon. Senkin takia on erinomainen tilaisuus pitää ainakin ”välivuosi” taloushallinnosta ja keskittyä ihan muihin töihin.

Ollakseni rehellinen minun täytyy myöntää, että minua pelottaa siirtyä kokopäivätoimiseksi ryhmäliikunnanohjaajaksi. Miksi ihmeessä, koska eniten maailmassa rakastan tanssia ja liikkua? Tähän mennessä olen tehnyt työkseni lähinnä sellaista (taloushallintoa), jota en missään vaiheessa kokenut ”omaksi jutukseni”, vaikka olinkin siinä taitava. Kun olen tehnyt ryhmäliikunnanohjausta päätyön ohessa, parasta siinä on ollut se, ettei se ole tuntunut työltä lainkaan. Suurin pelkoni kokopäivätoimiseksi ryhmäliikunnanohjaajaksi siirtymisestä liittyy siihen huoleen, että se alkaa tuntua työltä, kun sitä tekee monta tuntia päivässä eikä ole sitä ”varsinaista työtä”. Toisaalta – on vain yksi tapa saada se selville ja se puolestaan vaatii heittäytymistä ja uskaltautumista haastamaan itsensä ja kokeilemaan uusia asioita.

Toinen pelko on sen asian tiedostaminen, että joudun lopullisesti luopumaan joistakin sellaisista pääni sisällä vallinneista rajoittavista uskomuksista kuten etten ole luova ja tanssillinen, ettei ryhmäliikunnanohjauksella elä jne... Mutta onko rajoittavista uskomuksista luopuminen puolestaan ollenkaan sen arvoinen asia, että sitä kannattaa pelätä? Muutostilanteessa minulle on liian helppoa keskittyä mahdollisuuksien sijaan uhkiin ja aliarvioimaan itseäni.

Tottakai minua mietityttää kaikista eniten raha ja taloudelliset asiat, vaikka se tuntuukin hyvin pinnalliselta. Ryhmäliikunnanohjauksella ei päästä lähellekään siihen ansiotasoon mitä edes osapäiväisessä Controllerin työssä. On selvää, että tulotasoni tulee romahtamaan. Mutta voiko rahalla mitata kaikkea? On ollut pakko miettiä, mitä raha merkitsee, mutta aina tulen samaan lopputulokseen: se ei tuo onnea. Paljon tärkeämmältä tuntuu se, että saa tehdä niitä asioita, joista nauttii, vaikka joistain asioista joutuisikin luopumaan kuin se, että tekee työtä, joka ei tunnu omalta ja on varaa ostella kalliita tavaroita, joita ei oikeastaan edes tarvitse. Viime aikoina on ystävä- ja tuttavapiiriin mahtunut sen verran sairautta, missä valossa olen todella alkanut pitää taloudellisia asioita toisarvoisina. Se, että saa olla terveenä ja voi liikkua – liian harvoin pysähdyn oikeastaan miettimään sitä, miten etuoikeutettu ja kiitollinen olen. Terveys ei ole itsestäänselvyys. Ajatellaan vaikkapa seitsenkertaista F1-maailmamestaria Michael Schumacheria. Mitä hän tekee kaikella sillä maallisella omaisuudella, kun lasketteluonnettomuuden seurauksena terveys on mennyt? Rahalla saa toki ostaa hyvää hoitoa, mutta terveyttä sillä ei saa.

Olen enemmän kuin innoissani. Syksystä lähtien saan tanssia ja liikkua työkseni ja sitä rakastan yli kaiken. Uramuutokseen liittyvien pelkojen sijaan haluan keskittyä sen tuomiin mahdollisuuksiin, joista suurimmat ovat itsensä toteuttaminen ja omannäköisen elämän eläminen, uusien kokemusten hankkiminen ja unelmien toteuttaminen. Mitä muuta sitä voisi toivoa? En ota mitään paineita siitä, kuinka pitkäaikainen tai pysyvä tämä ammatinvalinta on – ainahan on mahdollista palata taloushallinnon pariin, jos jostain syystä siltä tuntuu. Nyt tuntuu upealta, kun uskallan lähteä elämään unelmaani!

Tanssiminen on minulle intohimo - ja pian saan tehdä sitä työkseni Zumban ja Lavis lavatanssijumpan muodossa. Tänää kesänä rohkaisin mieleni ja lähdin yksin Valasrannan tanssileirille opettelemaan lavatanssien perusteita.